Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Jumissa

Viikko meni hyvin... enimmäkseen. Keskiviikkona kävimme Onnin kanssa tekemässä Rally-toko ratoja Koirapalvelu Virikkeen viisivuotis synttäreillä. Onni osas jopa käyttäytyä eikä se ollut paikan pahin hötkyilijä. Onni sai jopa kehuja kuinka järkevästi se käyttäyty. (Tosin niiden mielestä Onni on muutenkin aina tosi "cooli" ja rauhallinen). Kakkupöydän ohittaminen teki hieman tiukkaa, mutta muuten meni ihan ok. Onni myös tykkäs, kun moni tuli rapsuttelee sitä. Torstaina illalla oli oikeat rally-toko treenit. Onni oli loistava, mutta mä oli todella väsynyt ja en oikein osannut keskittyä. Kotimatkalla pysähdyin kauppaan ja Onni jäi takapenkille häkkiinsä odottamaan. Olin kaupassa noin 10 minuttia ja ostin vain ne pakolliset. Palasin autolleni ja takaluukkua avatessani syliini sieltä ponnahti Onni-pommi. Mä sit kaaduin pyllylleni jäisellä parkkipaikalla ja ostosket levähti auton viereen. Ilmeisesti kovinkaan moni muu ei kauppassa käynnin jälkeen levittele ostoksiaan pitkin park

Mä haluun (vähän kaikkea)

Mä oon pidemmän aikaa haaveillu uudesta repusta ja lompakosta. Mulla on ostoslistalla muitakin tavaroita (esim robotti-imuri, viinilasit, täydelliset teekupit, vedenkeitin), mutta mä en oo saanut ostettua niitäkään. Repun ostaminen nousi prioriteetti listalla hieman ylemmäs, kun yllättäen Onni söi helmikuussa mun treenirepun soljet. Reppu oli siis saanut olla rauhassa kaksi vuotta, mutta nyt se sitten oli silpunnut kaikki repun muoviosat. Tosin Haltin reppu oli aika huonossa kunnossa ja ollut monessa reissussa mukana viimeisen seitsemän vuoden aikana. Mistäköhän mä löydän uuden yhtä hyvän ja kestävän repun? Reppu oli vielä ihan täydellisen kokoinen esim. sinne mahtui just kypärä ja muut päivän laskettelureissuun tarvittavat tavarat tai päivävaellukseen tarvittavat sälä. Mikä parasta repussa oli heijastimet ja se oli musta. Eli näkyy pimeässä, mutta lika ei näy. Halti Zero reppu mukana menossa Rukalla 2010 Uuden lompakon ostaminen on sitten ihan oma lukunsa. Mulla on kuparinrus

Onni update 4/2013

Onni sai eilen illalla taas uuden kohtauksen ja annoin tietenkin ensiapulääkeen (Diazepam). Onni palautu siitä nopeasti ja oli aamulla ihan normaali itsensä. Sunnuntaina päivällä olin vielä tyytyväinen, koska Onni oli saanut vain yhden kohtauksen. Normaalisti silloin kun ensimmäinen kohtaus on tullut illalla, jatkoa on seurannut aamulla viiden aikoihin ja vielä päivälläkin on saattanut tulla muutama kohtaus töissä olessamme. Nyt sit taas ollaan pähkäilty mistä tämä johtuu. Ehkä Onni ei saanut nukkua tarpeeks viikonloppuna? Lauantaina nypin Onnin tyypilliseen päikkäriaikaan ja päiväunet jäi näin ollen hieman lyhyiks. Onni meni myös lauantaina totuttua myöhemmin nukkumaan. Eilen (sunnuntaina) se tosin nukku ihan normaalisti päivällä ja illalla. Ehkäpä Onnin pitäis saaada lääkkeet aikaisemmin,  jotta lääke ehtii alkaa vaikuttaa. Tässä on nyt menty myös kuukausi ilman kaaliumbromidia ja tässä vaiheessa sen olis viimeistäään pitäny poistua Onnin elimistöstä. Näin ollen on mahdollist

Viikkokatsaus (viikko 11)

Onni sai yhden kohtauksen viime yönä alkuyöstä ja nukuin hieman huonosti odotellessani uusiutuuko kohtaus. Muuten tämä viikko on mennyt ihan ok, paitsi sitten tietty tuo torstainen Onnin "houdini-tempausta". Tällä viikolla on taas ollut todella kauniita aamuja, joista olemme nauttineet pitkän pimeän talven jälkeen. Aamuleikkejä aamuauringossa Tiistaina käväimme koirapuistossa. Kun tulimme sinne, niin siellä oli niin paljon koiria, etten uskaltanu laittaa Onnia sinne sekaan (onneksi). Haahultiin sitten siinä lähistöllä. Koirapuisto tyhjeni lopulta aika nopeasti, kun siellä ilmeiseti kaksi koiraa otti hieman yhteen. En tiedä tarkemmin, mutta yht'äkkiä  sieltä kuului ihan mieletön äläkkä. Tullessamme koirapuistoon, se oli ihan tyhjä. Ensin Onni juoksutti viereisen pikkukoira-aitauksen koiria, mutta vauhtia tuli isojenkoirienkin puolelle kultaisennoutajan merkeissä. Onni ja se kultainennoutaja juoksi ihan hirmuisesti ja Onni osas käyttäytyä hämmästyttävän rauhallises

Houdini vauhdissa

Herätys oli tänäään klo 6. Onni ei oikein innostunut herätyksestä, vaan yritti sinnikkäästi jatkaa nukkumista selällään eteisen lattialla. Nukkuttaa (Kuvaa ei oo otettu tänään aamulla, mutta meno oli ihan sama) Kyllä se sit lopulta lähti mukaan, mutta heti kun tarpeet oli tehty, niin lenkki tehtiin sitten taas vauhdilla ja turhia pysähtymisiä 20 asteen pakkasessa  Onni ei "suvainnut".  Ruokakin olis pitänyt saada sillä sekunnilla kun kuono on keittiön puolella. Eli normi Onnia ja ei mitään poikkeavaa. Töistä tullessani avokki oli lähtenyt jo Onnin kanssa lenkille... ja lenkiltä palasi avokki aika järkyttyneenä. Onni oli saanu pomppimishepulin suojatiellä ja ne oli sit pysähtynyt liikenteenjakajan kohdalle. Molemmilta puolilta meni ohi paljon autoja - iltapäiväruuhka. Onni jatko pomppimista ja venkoilemista... ja venkoili sit itsensä ulos valjaista. Avokki tietenkin säikähti ja otti Onnin tiukkaan syleilyyn. Vaikka Onni sylissä viihtyykin, niin tätä se ei arvostanut la

Tavoitteita keväälle ja kesälle

Perjantaina illalla mä olin ihan loppu. Käytiin kyllä kaupassa ja Onnin kanssa lenkillä, mutta siihen se sitten jäikin. Makoilin sohvalla ja nukkuumaankin meni normaalia aikaisemmin. Pyykkiä on tänä viikonloppuna tullut pestyä normaalia enemmän. Iltapäivisin aurinko lämmittää meidän kylppäriä huomattavasti ja pyykit kuivuu silloin vauhdilla (ainakin talveen verrattuna). Lasagnea tein päivällä ja ainakaan vielä ei oo minkänlaista ihottumaa. Vähän se oli hyvää!!! Ruokailun jälkeen otettiin kaikki päikkärit meidän sohvalla. Kaikki ns. samassa kasassa ja Onni keisarina päällimmäisenä. Päikkäreiden jälkeen laitoin tomaatit ja chilit itämään, niin että saatais parempi sato kuin viime vuonna. Onnn ei vieläkää ole saanut yhtään kohtausta ja silmätulehduskierrekin on saatu katkaistua. Pientä Onni-dramatikkaan tähän päivään kuitenkin sisälty. Avokki tuli päivällä lenkiltä hirveessä paniikissa kun Onnilla oli toinen etutassuista ihan veressä kintereen kohdalta. Onni ei tietenkään reagoinu

K - Koti

Me ostettiin tää meidän nykyinen rivitalokämppä 2009. Taloyhtiön kaikki talot on rakennettu 80-luvun alkupuolella ja ostohetkellä asunnossa oli paljon alkuperäisiä pintamateriaaleja. Muuton jälkeen maalasimme melkein kaikkki seinät. Rempan aloitimme makuuhuoneesta. Siellä oli sellainen "ihana" lila seinä sekä puupaneeliverholauta koko huoneen leveydeltä. Sen "verholaudan" poistamisessa oli ihan mieletön työ, varsinkin kun piti työskennellä siellä katonrajassa. Makuuhuoneen maalaaminen meni muuten hyvin, mutta seinät olisin voinut tasoittaa paremmin. Verholautaa purkamassa Hankalin remontoinitkohta oli portaikon seinämä. Se oli niin korkea, eikä siihen saanut järkevästi mitään telineitä. Me sit revittiin ja hangattiin irti sitä tapettia niin hyvin kuin osattiin (jatkovarsilla). Portaikon seinämä maalaaminen onnistui kuitenkin yllättävn hyvin. V-mäisin osio "seinärempasta" oli tapetin repiminen olohuoneen ja eteisen yhdistävästä seinästä. Se on ihan

M - Maidoton

Noin viisi vuotta sitten keväällä minulla oli ihan järkyttävä ihottuma. Viikonlopun kärvisteltyäni päädyin maanantaiaamuna päivystykseen. Lääkäri määräsi minulle antihistamiini lääkityksen, jota apteekissakin ihmeteltiin ja selviteltiin. Myöhemmin syitä ihottumaan selviteltiin pricktestillä. Tulos oli yllättäen  paukama maidon "kohdalla". Mä oon sitten useaan otteeseen epäillyt pitääkö tämä paikkansa, koska välillä tuntuu siltä että siedän ihan hyvin maitoa ja toisinaan sitten taas en. Vuohenjuustosta tai buffalomozzerellasta ei tuu mitään ongelmia. Olen ollut huomaavinani, että kuumennettu maito aiheuttaisi huomattavasti vähemmän iho-ongelmia. Toisaalta pizzoissa on isot erot. Pizzahutin ja Kotipizzan pizzoista tulee ihottuma ja alkaa yskittää, mutta kotona tehdyistä pizzoista ei. Sitten hieman ihmettelin miten Sloveniassa tuli jopa ihan syötyä kokonainen jäätelötuutti ongelmitta! (Eka siis hieman maistelin Timon tuuteista ja lopulta uskaltauduin jo tilaamaan oman jätskin.

Elämäni aakkoset 2013

Viime vuoden "aakkoset" jäi hieman vajaiksi, mutta ajattelin aloitta taas uudestaan. Tarkoituksena on siis käydä aakkoset läpi ja kirjoittaa minulle tänä vuonna tärkeistä asioista. Ajattelin täytellä tätä listaa sitä mukaan kun postauksia tulee (jos tulee). A - Aamuvirkku (12.4) B - BARF (23.9) C - Ciderhouse luomuomena siideri D - E - F - G - H - Harrastuksena koira  (4.5) I  - J - K - Koti (11.3) L - M - Maidoton (9.3) N - Neato (Robotti-imuri) 4.7 O - P -  Q - R - Ruuanlaittoinnostus ja keittiön uudet kapistukset  (28.8) S - T - Turhasta tavarasta eroon U - Unia (27.5) V - Velaton auto (22.9) X - Y - Z - Å -  Ä - Äänikirja (14.10) Ö -

Kohti kevättä

Tällä viikolla on kunnolla huomannut kuinka kevät etenee vauhdilla ja että mennään koko ajan kohti valoisimpia aikoja. Aamut ovat olleet todella kauniita ja valoisia. Onneksi känny on ollut mukana ja on voinut napata muutaman kuvan. Aamuleikkejä aamulenkillä Työviikko oli todella kiireinen, mutta kuitenkin todella kiva. Rally-tokossa kävimme torstaina. Onni oli hieman väsähtänyt siellä tai ainakin ylirauhallinen. Mua vähän huvittaa kun treenikaverit aina sanoo, että Onni on aina ns. "super järkevä" ja "super rauhallinen"... sit kun tullaan kotipihaan, niin mulla on remmissä pomppiva ja roikkuva apina. Mulla on ehkä vähän treenimotivaatio ollut hakusessa, kun ei päästä ikiniä kilpailee... mutta jotain tuon Onnelsonin kanssa on tehtävä. Mä viime aikoina ehkä jopa panostanut enemmän kantarellin hakuun kuin rally-tokon treenamiiseen. (Mulla on siis kantarellejä pakastimessa, joita piilottelen kämpään tai ulos... ei siis etsitä niitä epätoivoisesti tuolla