Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2013.

Onni update 11/2013 - Kallis unohdus

Mä mokasin torstaiaamuna aika perusteellisesti - mä unohdin antaa Onnille lääkkeet. Normaalisti mä annan lääkkeet HETI kun tullaan sisälle lenkiltä ja nyt mä en tehnyt sitä. En ymmärrä!  Viimeisen vuoden aikana en kuitenkaan oo kertaakaan unohtanut...  Onni oli saanut kohtauksen torstaina päivällä, jotka sitten jatkui perjantai yönä ja iltapäivällä. Perjantain ja lauantainvälisen yön Onni oli todella rauhaton, läähätti ja vinkui tauotta klo 2 (yöllä) aamu kuuteen - ulkona se kuitenkin oli ok. Mä yritin rauhotella ja ulkoiluttaa Onnia ekat pari tuntia ja sitten avokki yritti samaa - TULOKSETTA. Mä otin Onnin hoitovuoron puoli kuuden paikkeilla ja sain Onnin lopulta nukahtamaan viereeni sohvalla. Puoli ysiltä lauantaiaamuna tuli seuraava kohtaus. Aamu"lenkillä" ja Onni ihan pihalla (lääkityksestä) Eläinlääkäripäivysytkseen Espoon eläinsairaalan suunnattiin klo 14 pissalle haisevan ja kuolaisen koiran kanssa. Eläinlääkäriin harvemmin tulee haisevia juoppoja hoidettavia,

Onni update 10/2013 - Valoa tunnelissa?

Onni on tällä viikolla saanut vain yhden ainoan kohtauksen - se oli tänään aamulla 5:10. Itseasiassa se sai kyllä kaksi kohtausta, mutta nämä tulivat vajaan viiden minuutin välein. Onhan se mahdolliste, että nuo lääkkeet vaikuttavat vasta pienellä viivellä... Huomenna pitää soittaa eläinlääkäriin ja varata aika lääkärin pakaille sekä pyytää täydennystä ensiapulääkkeisiin. Lenkillä

Onni update 9/2013 - Ei yhtään sen iisimpi viikko

Tämä viikko ei ollut myöskään rennoimmasta päästä. Ilmeisesti olin viime viikon perjantaina ollut ihan zombi töissäja maanantaina totesin, että kaikki perjantain aikaansaannoksenin pitää tehdä alusta alkaen uusiks. Mä en ilmeisesti käsittele kovinkaan hyvin epäonnistumisia, niinpä olin maanantaina pidempään töissä ja väkersin kaiken uusiks (vaikka asialla ei todellakaan ollut kiire). Tiistaiaamuna heräsin puoli seitsemältä Onnin kohtaukseen. Kohtaus oli lyhyt ja Onni palautui siitä normaalia nopeammin. Diazepamia sille on aina annettava, jotta kohtaus ei uusiudu. Lopputuloksena tuttuakin tutumpi sivuvaikutus - Onnilla pää sekaisin  ja maailmaa syleilevä meno tiistai-iltana. Keskiviikko oli ihan tavallinen päivä, joskin töissä oli normaalia enemmän säpinää. Kotiinkin jouduin lähtee töistä ajallaan, kun tietokoneita päivitettiin etänä. Torstaina illalla oli vuorossa taas rally-toko treenit. Mä en ihan tiedä kuinka paljon koirilla on ajantajua... mutta ennen kuin edes olin alkanut pak

Rankka viikko

Onnilla on ollut aikastalailla rankka viikko. Alkuviikko meni loistavasti, mutta loppuviikkoa kohden on tapahtunut kaikenlaista. Tiistaina kävimme kahden tunnin jäljestysharjoituksissa. Onni oli ihan täpinöissään ekan kokeilun jälkeen - se ei millään malttanut odottaa toisten koirien suoritusten ajan. Kotona treenien jälkeen, Onni käytännössä simahti omaan petiinsä. Jälkeä treenataan varmasti toistekkin! Torstaina piti mennä rally-toko treeneihin, mutta Onnilla oli vatsa sekaisin kotiintulo-lenkillä ja näin ollen meillä ei ollut asiaa treeneihin. Huomattiin sitten vasta paaaljon myöhemmin, että Onni oli myös oksentanut olohuoneen suurelle matolle. Matto pesuun ja sitten Onnin kanssa lepäiltiin loppuilta sohvalla. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kahdelta Onnin kohtauksesta aiheutuvaan meteliin. Kohtaus oli ihan tavanomainen ja mitään poikkeavaa siinä ei ollut. Onnin ja kohtauksesta aiheutuneen sotkujen siivomiseen meni tovi ja Onni ei myöskään nukkunut kunnolla kohtau

N - Neato

Mä tein ennen lomia pienen heräteostoksen Prisman verkkokaupasta ja kiikutin sen kotiin lomallani.  Meinasin tulla katumapäälle jo ennen paketin kiikuttamista kotiin, mutta muistot syksyn kurakeleistä sai minut pysymään päätöksessäni. Olen katsellut ja vertaillut robotti-imureita pidempään ja olin jo sitten aikaisemmin päättänyt, että jos hankin robotti imurin, niin se on sitten Neato. Ostin siis Neaton robotti imurin, sen halvemman mallin. Imuri ei ainakaan säväytä muotoilullaan, mutta sitä ei nyt haettu.  Kattavaa testausta en ole vielä kerinnyt tehdä, mutta kaikki huoneet se on imuroinut muutaman kerran. Käyttöönotto oli lähinnä ärsyttävä. Imurin takakansi piti avata mukana tulleella ruuvimeisselillä ja siinä meni hermot. Onneksi meiltä löytyi sopiva ruuvimeisseli, jolla homma sujui. Lyhyen lataustuokion jälkeen, laite oli käyttövalmis. Ensimmäisen imurointisesssion jälkeen hämmästelin kuinka paljon pölyä ja koirankarvaa imuri löysi, vaikka olin mielestäni juuri kunnolla siivo