Yleistä höpinää

Mä tein tänään ruuan pitkästä aikaa ihan itse. Tein jotain helppoa ja hyvää - salviakanaa riisipedillä. Ongelmana on, että sytostaatit on vieny mun makuaistin... tai siis kaikki maistuu metalliselle. Ihan silloinkin kun ei syö mitään, niin se maku on suussa. Mulla ei nyt oo harmaintakaa aavistusta onko tuo mun tekemä kana oikeasti mautonta moskaa vai enkö mä vain maista mitään?! Ehkä avokki osaa ratkaista tän ongelman... Tosin en mä nyt tiedä onko sillä väliä onko toi ruoka oikeasti hyvää, koska enhän mä maista sitä kuitenkaan. Ruuanlaitto ei muutenkaan mennyt ihan putkeen, taisin mitata veden määrän hieman väärin ja lopputuloksena vetistä riisiä... Tämäkin viikko on mennyt aika tiiviisti sänky-sohva akselilla - Onni tiiviistii kainalossa.. Eli ei mitään ihmeellistä Vakiosettiä - pehmeä sohva, katseltavaa ohjelmaa telkussa ja snautseri kainalossa.

Tämä viikko ei oo ollut kovinkaan tapahtumarikas. Maanantaina kävin verikokeissa ja täytin Onnille pakastimen täyteen barfia seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Illalla kävin vielä moikkaamassa kaveria keskustassa. Tiistai aamupäivän käytin tehokkaasti hyväksi ja tein "töitä". Puoliltapäivin suuntasin sitten Meikkuun tokaan tiputukseen. Tän jälkeen onkin sitten elelty hiljaiseloa ja suurin osa ajasta on vietetty sängyssä tai sohvalla nukkuen. Huonoa oloa ei oo ollut, vain väsy ja vatsassa on sellainen outo tunne. Eilinen oli ehkä pahin, mutta tänään on jo ei-niin-väsynyt-olo. Tosin nukuin mä kolmen tunnin päikkärit ja täydet yöunet tänään. Kellojen siirtäminen hieman hämäs tänään aamulla. Onni herätti noin 6:40 ja ihmettelin, kun se näin aikasin herää. Lähdin sitten lenkilla ja ihmettelin, kun on niin valoisaa. Piti tarkistaa kännykän kellosta aika pariin kertaan lenkin aikana, mutta mulle ei ihan välähtänyt kellojen siirtäminen. Kotiin tullessa ihmettelin avokille, miten ulko

Tiistaina hiukset oli ihan normaalisti kiinni päänahassa, vaikka se reilut kaksi viikkoa ekasta sytostaatista oli kulunut. Lääkärikin hieman ihmetteli miten ne on niin tiukasti päässä kiinni vielä. Keskiviikkona lähti hieman ja ajelinkin hiukset 2,5 cm pituisiksi. Torstaina ei irtoillut hiuksia käytännössä yhtään. Perjantaista lähtien on irtoillut sitten taas hieman enemmän hiuksia. Mua ehkä ärsytti eniten päänahan hilseily ja kutina. Tänään kyllästyin jatkuvaan kutinaan ja ajelin pääni kaljuks. Hiuksia oli vielä ihan hyvin jäljellä... mutta oi että helpotti kun sain hinkata rasvaa päänahkaan. Hiukset vielä tänään aamulla. Ihan syykin tuolle kutinalle löyty, mun päänahka oli alkanu "kuoriutumaan". Ihan samalla tavalla kuin jos olis polttanut itsensä auringossa. Hiuksien lähteminen ei  oikeastaan haittaa, koska sit ei ainakaan voi olla "bad hair day"... vain "no hair day"...  Kaljukuvia en oo vielä ottanut ja kaikki varmaan tietää muutenkin miltä kalj

Avokilla oli "Minä, Ozzy"-äänikirja koneellaan, jota hän ehdotti minulle ajanvietteeksi sairaalaan. Pienen "ei mua kiinnostaa mitkään Ozzy Osbournet"- vastustelun jälkeen, siirsin sen kännykkääni. Ozzy Osbourne ei ehkä kuulu henkilöihin joiden elämästä olisin oikeasti kiinnostunut ja olin aika skeptinen kirjan suhteen, mutta tuo kirja oli oikeasti hyvä ja hauska. Sairaalassa tuli hekoteltua koko sen viikon ajan kun siellä hengailin ja kirjan kuunteleminen piristi kummasti sairaalan ankeaa arkea. (Oikeasti mä en tajua miten Ozzy on elossa kaiken sen jälkeen.) Mulla on nyt syskyllä ollut usein hetkiä jolloin väsyttää ihan hirumuisesti, mutta ei kuitenkaan kykene nukkumaan, lukemaan kirjaa tai katselee telkkuu. Ozzyn-äänikirja todisti, että äänikirjan kuuntelu on loistava tapa viettää aikaa tällaisina hetkinä. Kuunneltuani Ozzy-kirjan loppuun, ostin astetta asiallisemman äänikirjan - Khaled Hosseinin "Tusen strålande solar"  (Tuhat loistavaa aurinkoa). Se o

Onnin turkki on alkanut pysyä todella hyvin kiinni B-vitamiini pillereiden ansiosta, ehkä jopa vähän liiankin hyvin. Onnilta on jo ihan pennusta asti irronnut karvaa ihan hirmuisesti, niin oletin sen olevan Onnin karkealle turkin laadulle normaali tila. Olis ehkä pitänyt kysenalaistaa Onnin turkinlähtötahti jo aikaisemmin... Stupid me! Onnin päästä alkaa karva irtoilee jo ihan kivasti, mutta ei se karva ihan kypsää nyppimiselle oo. Tosin en mä tiedä kuinka paljon nypittävää tuossa koirassa tänäkään vuonna on. Karva on lyhyttä ja kylkien nyppiminen on aina ollut todella tuskastuttavaa (ja turhaa). Tosin ei me tässä odotella vain Onnin karvanlähtöä, multakin varmaan tipahtelee hiukset tällä viikolla alkaneiden sytostaattien ansiosta... Mä veikkaan, että mun karvanlähtöaika koittaa ennen Onnin nyppimisurakkaa. Mä kyllä leikkasin hiukset poikatukaksi jo pari viikkoa sitten... eli Onnin karvoja pidempiä hiustuppoja ei pitäis ainakaan irrota. Alkuviikosta iloitsin kun Onni ei ollut  sa

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa olen maininnut, niin sairaslomalla oon saanut katsoa TV:tä enemmän kuin sielu sietää. Viime aikoina on tullut katsottua vahoja "klassikoita" pitkän tauon jälkeen. Nuorempana ei ilmiselvästi ole tajunnut joidenkin suosittujen elokuvien hienoutta. Näin suomalaisen potilaan toimea antaumuksella viettäneenä kera snautseripotilaan, tänään tuli katseltua Engantilainen potilas -leffa. Tiedän katsoneeni sen aikaisemmin, mutta mitään muistikuvaa ei ole elokuvasta jäänyt... muuta kuin se lentokoneilla lentäminen ja leffa oli mielettömän tylsä. Nyt elokuva oli oikeasti mukaansa tempaava ja voisin katsoa sen toistekkin. Tosin toi meidän snautseripotilas olis voinut jättää oman shownsa väliin kyseisen leffan aikana. Jouduin lopulta katsomaan leffan kahdessa osassa, koska puolivälissä elokuvaa Onni pisti pystyyn isot "mä haluun nukkua sohvalla yksin rauhassa"-kiukuttelut. Menin sitten kiltisti yläkertaan istuskelee tietokoneen eteen ja koir