Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

Turhasta tavarasta eroon (ja pienoinen näppihäiriö). Osa II

HUOM! Tämä postaus lähti alunperin näpeistä ihan liian aikaisin. Mun piti tallentaa se, mutta ilmeisesti olin painanut "julkaise"-nappia. Nyt tämä teksti on toivottavasti paljon selkeämmässä muodossa... Ja sitten asiaan. Viime kirppis kerrasta oli vierähtänyt jo 1½ vuotta ja nurkkiin oli kertynyt jonkin verran turhaa tavaraa. Onnin kuoltua meille muodostu lopulta iso kasa tavaraa, jolle meillä ei enää ollut tarvetta. Tästä tuli aika hyvä motivaattori käydä läpi ihan kaikki meidän kaapit ja varastot sekä varata kirppispöytä. Osa koiratarvikkeista tietenkin säilytettiin seuravaa koiraa varten, mutta  esim. akullista trimmauskonetta ei yksinkertaisesti kannata jättää omiin nurkkiin pyörimään. Me ei kuitenkaan hankinta sitä uutta koiraa ihan heti. Aika todennäköistä kuitenkin on, että  joku kaunis ja onnellinen päivä tästä taloudesta löytyy (vähintään) yksi snautseri - niin trimmausveitset, -sakset ja -pöytä on tallessa. Kun avokki ja minä karsimme tavaroitamme, niin si

Kuulumisia

Ihan hirmuisesti ei ole viime aikoina mitään ihmeellisempää tapahtunut. Elämä on niiiiiin paljon tylsempää ilman Onnia!!! Tosin nyt on jäänyt aikaa tehdä kaikenlaista ja pahin sivuvaikutus tässä koirattomuudessa on ollut jumittaminen töihin. Mulla ja avokilla oli eilen (torstaina) vuosipäivä ja olis ollut kiva viettää laatuaikaa yhdessä... MUTTA mä  VÄHÄN jumamahdin töihin ja olin kotona joskus seiskan jälkeen! Mulla ei edes ollut mitään super tärkeätä - piti vain selvittää yks pikku juttu ja sen olis voinut jättää perjantaihinkin. Neljältä mä olin, omien sanojeni mukaan, lähdössä kotiin "ihan kohta". Ajantaju vain hieman katos ja mä vähän unohdin... Tällaisella suorituksella saa varmaan "vuoden tyttöystävä"-palkinnon. Eikö?! Onneksi avokki ottaa mun edesottamukset nykyään ihan  huumorilla. (On mulla niitä hyviäkin puolia - mä tuon kotiin (hyvin speksattuina) "heräte"-ostoksina robotti-imureita ja läppäreitä yhteiseen käyttöön.) Mitäs muuta? Valitettav