Siirry pääsisältöön

Saarihyppelyä Kreikassa - Serifoksen rannat

Serifoksen pieneltä saarelta löytyy parisen kymmentä rantaa. Livadian ja Livakdakisan rannat ovat ehkä ne ruuhkaisimmat, mutta ei sielläkään tungosta ole. Saarella on ehkä eniten italialaisia ja ranskalaisia turisteja, joten meno on aika leppoisaa ja rannoilla asu  on vapaa tai siis vapaaehtoinen. 

Ikävintä rannoissa oli sinne pääseminen. Pahimmillaan saimme ajella 15-20 minuuttia päätieltä todella kapeaa kiemurtelevaa hiekkatietä rantaan. Ja kun se päätie kiemurteli korkealla kukkuloiden reunoilla, niin se 15 minuuttia oli  koko matkan alamäkeä. Ne tiet oli oikeasti todella ahdistavia ajaa. 

Huomasin myös kantapään kautta, että joihinkin risteyksiin kykenee kääntymään vain toisesta ajosuunnasta (lopputulos alla).  Eli kannattaa käydä kääntymässä sopivassa paikassa, eikä yrittää liian tiukkaa käännöstä ja siitä sitten vekslailla edestakas. Siellä on meinaan yllättäviä reunoja ja kuoppia... Jäljistä päätellen, en olllut eka  joka tuohon kuoppaan lankes.

Meitsin näyte ajotaidoista ja tämänkin jälkeen avokki ei suostunut ajamaan.
Autovuokraamo Poseidon hoiti tilanteen nopeasti ja emme joutuneet maksaamaan mitään, vaikka hinausautokin tuli paikalle! Tosin autovuokraamonomistaja ja hinausautonkuljettaja oli sama jamppa, eli sillä tais olla jotain vaikutusta asiaan. Loistavaa palvelua ja ehdottomasti suosittelen kyseistä vuokraamoa!!!

Pikku-maasturi olis kyllä ollut kiva tuolla ja siinä olis ollut enemmän maavaraa. Monet suosivat myös mönkijöitä - mikä ei myöskään olis ollut huono vaihtoehto. Jos olisimme olleet vielä pari päivää, niin olisin varmaankin vuokrannut veneen.

Kaikkia Serifoksen rantoja emme ehtineet tietenkään koluta... Mulle mieluisin ranta oli Kalo Ampeli niminen.  Siellä oli vähän ihmisiä, koska sinne joutui kävelemään kymmenisen minuuttia hieman haastellista maastoa.

Tie Kalo Ampeliin
Toinen mieluisa ranta oli Galinin ranta. Olimme siellä yksin usean tunnin.  Tänne oli aika haasteellista ajaa. Varmaan tämän takia se on jäänytkin niin hyvin mieleen.

Galinin ranta
Sekä Kalo Ampleissa ja Galinissa hiekka kimalteli kuin kulta. Se oli ihan mielettömän kaunista.

Muita rantoja joissa kävimme

  • Sikamia - ihan ok, ei mitään ihmeellistä
  • Livadakia - lapsiperheiden suosiossa. Ravintoloita ihan rannassa.
  • Livadia - satamassa ja hienoa hiekkaa. Ravintoloita on ainakin lähellä
  • Ramos - nudistiranta. Tämän tosin tajusimme vasta sitten, kun sinne alkoi tulla ihmisiä.
  • Ganema - hiljainen ranta ja pysähdyimme tänne vain pikaiselle vilvoittavalle uinnille
Jos joku hakee rantalomakohdetta, jossa rauhallisia kauniita rantoja, niin sitten kannatta mennä Serifokselle.

Kommentit

Suositut tekstit

Ummikot Aasiassa 2016 - Taiwan ja ruoka

Taiwanissa ruoka oli aina todella hyvää ja useimmiten myös halpaa. Tämän lisäksi se ruoka sopi mun vatsalle todella hyvin. Sytojen jälkeen vatsa on välillä esittänyt omia protestejaan turpoamalla, mutta tällä reissulla ei ollut mitään muita ongelmia kuin se yksi ilta Kaoshiungissa. Avokkikin sanoi että vatsa on ollut yllättävän hyvässä kunnossa. Ruoka ei ollut tulista, tai ainkaan liian tulista meille kummallekkaan... vaikka mausteita siinä toki oli.  Ruuan tilaaminen tuotti harvemmin ongelmia. Usein ruokalistoissa oli englannin kieliset käännökset, joskaan ne niissäkin oli käytetty varmaankin google-translatea. Vaihtoehtoisesti ruokapaikat saattovat erikoistua vain yhteen asiaan esim. Beef-noodlesiin (nautaa ja nuudeleita) ja silloin sen paikan nimi oli myös Beef-noodle. Beef-noodels Taiwanissa tuli testattua myös monta uutta ruoka-ainesta. En esimerkiksi ikinä aikaisemmin ole syönyt kokonaista friteerattua rapua (hampurilaisen välissä). Ei se mikää makuelämys ollut, mutta

Ummikot Aasiassa 2016 - Junalla Hualienista Taipeihin

Junaliput kannattaa Taiwanissa ostaa mahdollisimman aikaisin. Tämän opimme, kun Hualienissa ostimme lippuja Taipeihin. Lähtö oli lauantaina ja olimme ostamassa lippuja pari päivää aikaisemmin. Hualienin ja Taipein välillä on useita junavuoroja päivässä, joten emme arvaanneetkaan että kaikki paitsi yksi junavuoro oli täyteen buukattu. Tästä junasta saimme junan kaksi viimeistä vapaata paikkaa. Junalippu Junamatka Hualienista Taipeihin kesti muutaman tunnin. Avokki ja minä istuimme eri vaunuissa. Ihailin myös alkumatkasta rannikon vehreyttä ja marmoriseinämiä. Minä istuin jonkun turistioppaan vierellä koko matkan ja juttelimme siinä kaikenlaista.  Matka kului rattoisastati siinä jutustellessa ja taisin torkahdellakin.

Ummikot Aasiassa 2016 - Liuqiun saari (Taiwan)

Aamu alkoi aika ankeasti. Aamupalalla söin lähinnä paahtoleipää, kun mikää muu ei maistunut. Lepäilin vielä aamupalan jälkeen pari tuntia ja sitten aloin taas olla elävien kirjoissa. Sillä aikaa avokki oli suunnitellut helpoimman mahdollisen siirtymisen Liuqiun saarelle menevälle lautalle Dong gangin satamasta. Hotellin respa siis tilasin meille taksin, jonka maksoimme hotellilla. 45 minuutin matka maksoi n. 30€. Dong gangin lauttasatamaan päästyämme tarkoituksena oli ostaa liput. Passi olis kuulemma pitänyt olla mukana, mutta onneksi lompakosta löytynyt ajokortti kelpasi myös. Meidän ajoitus oli aika kohdillaan, koska lautta lähti melkein heti matkaan. Lauttamatka kesti n. 25 minuuttia. Heti satamassa vuokrausfirmojen edustajat piirittivät meidät. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se, etteivät he puhuneet englantia ja me emme vieläkään puhuneet sanaakaan kiina. Tarkoituksena oli vuokrata polkypyörä, mutta saimme allemme 500 Taiwanin dollarilla (~15 €) kaksi sähköpyörää. Koska ki

Ummikot Aasiassa - Hong Kongin nähtävyydet osa 2

Paluumatkalla kävimme sitten katsomassa The Peakin (elikä vapaasti suomennettuna Huippu) on Hong Kongin ykkösnähtävyys. Se on siis korkea kukkula, jonne pääsee vinolla "ratikalla" ja se ratikka oli välillä yllättävän vinossa. Tämä ratikkasysteemi oli aika huonosti järjestelty tai siis sinne on ihan järkyttävän pitkät jonot. Jos haluaa mennä huipulle vain katsomaan maisemia, niin paikallisella julkisenliikenteenlipun arvolla (Octopus-card) pääsee jonon ohi. Emme siis tienneet tätä ja jonotimme tovin... Paikka on ihan näkemisen arvoinen ja ainakaan aamulla siellä ei ollut ihan hirveästi ruuhkaa. Kuva kaupungin puolelle Kukkula toimi selkeästi tilanjakajana. Toisella puolella oli kaupunkin pilvenpiirtäjineen ja toisella puolella vain metsää. Tuolla olisi kuulemma ollut myös paljon patikkareittejä, mutta meillä ei ollut aikaa siihen.  Ensi kerralla sitten. Se kukkulan toinen puoli Toinen jännä nähtävyys oli Kowloonin rannasta näkyvä valoshow. Meidän kamer

Ummikot Aasiassa 2016 - Tarokon kansallispuisto

Tarokon kansalllispuisto sijaitsee 10 minuutin junamatkan päässä Hualienista. Juna-asemalta pitää kuitenkin vielä ottaa bussi huipulle. Ennen bussireissua kävimme kuitenkin ostamassa eväitä lähimarketista ja sadeviitan. Olimme kyllä katselleet säätiedotuksista että vettä sataisi, mutta hieman optimisisesti ajatelleet, ettei sitä vettä nyt ihan hirveästi voi tulla. Vuokrasimme juna-asemalta (taitto)pyörät. Tarkoituksena oli viikata pyörät kasaan, lastata ne bussiin ja lasketella alas huipulta. Taittopyörä ja sadeviitta Emme jaksaneet odotella bussin tuloa puolta tuntia, joten otimme taksin.  Taksin ajellessa huipulle, vettä alkoi sataa taukoamatta ja vettä tulvi tielle jne. Alkoi hieman jännittää ja päätimme jäädä pois puolivälissä matkaa. Mainitsinko jo että vettä satoi kaatamalla. Ei ollut mitään järkeä vetää sadeviittaa niskaan, joten suojasin sillä tärkeimmän omaisuuden - eli selkärepun kameroineen. Tosin kesällä ostamani Gopro-kameran kiinnitin kypärääni ja laitoin kameran py