Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Saarihyppelyä Kreikassa - Serifos ja Choran kylä

Serifos on pieni saari, jossa ihan hirmuiset korkeuserot. Saarella on monta rantaa, kauniita valkoisia kyliä ja kapeita mutkittelevia teitä. Jos joku joskus Serifoksen saarelle eksyy, niin Choran kylää ja Megalo Livadin vanha rautamalmikaivosta voin suositella. Bussilla pääsee joihinkin kyliin, mutta taksitkin oli suosittuja. Taksit olivat halpoja ja hinnat olivat kiinteitä. Emme kuitenkaan ikinä käyttäneet taksia, niinpä tämä tieto perustuu vain saamaani infoon. Serifoksen saarelta löytyy myös useita merkittyjä patikkareittejä. 30 asteen lämpötiloissa emme katsoneet järkeväksi lähteä hikoilemaan vuorille, vaan snorklailimme mielummin meressä. Choran kylä Ensimmäinen ja myös viimeinen paikka, jossa kävimme turisteilemassa oli Choran kylä. Kävimme siellä siis ensimmäisenä aamuna ja viimeisenä iltana.Choran kylä  oli juuri sellainen valkoinen kreikkalainen kylä, joita olin kuvitellut näkeväni jo Kefalonian reissulla. (Kefaloniassa ei siis ollut näitä valkoistakin valkoisempia kyliä.

Saarihyppelyä Kreikassa - Lauttamatkat

Mietin pitkään miten tämä reissun nimeäisin. "Saarihyppelyä" emme varsinaisesti harrastaneet, koska kävimme vain kahdella eri saarella. Toki lautat pysähteli useammalla saarella - eli periaatteessa olen nähnyt myös esim. Sifnoksen sataman. "Saarihyppelyä Kreikassa" tuli nyt nimeksi, koska se oli tämän reissun "suunnittelu"-taulukon nimi. Ja sitten asiaan! Käytimme kahden eri varustamon matskustajalauttoja  - Aegean speedlines ja Hellenic Seaway. Kaikki matkaliput varasimme etukäteen varustamoiden omilta sivuilta. Matkatoimistojen sivuilla hintaan on aina lisätty välityspalkkio, mutta varustamoiden sivuilla ei. Eli varustamoilta tilattuna, liput saa vähän halvemmalla. Lautta Serifokselle Laivat olivat aika saman tasoisia ja ei suurempia eroja palveluissa. Molemmilla laivolla oli jokaisella matkustajalla omat istuimet, eli ei tarvinnut hengailla tai etsiä vapaata paikkaa. Katamaraani kulkee vähän nopeammin, mutta matka saatta olla hieman töyssyisem