Kävi niinkin hassu sattuma että meille muutti täydellinen snautseri herra!
Kaikki alkoi siitä kun olimme päättäneet että kylppärirempan jälkeen olisi aika alkaa etsiä meille koiraa. Selailimme rescue-yhdistysten sivuja ja ehdimme laittaa jopa adoptioanomuksen parista koirasta. Satuinpa sitten eräs ilta katselee Apulan sivuja. Sieltä bongasin ilmoituksen snautseri-herrasta. Heitin sitten ihan vitsillä avokille, että täällä olis tällainen ilmoitus snautseri-uroksesta. Avokin reaktio oli sitten että "SOITA, SOITA, SOITA"...
Käytiin kasvattajalla tutustumassa herraan ja saimme lenkitettää herraa. Kotimatkalla keskustelut avokin kanssa oli hyvin pitkälle tällaisia
- se ei vingu
- se ei pompi
- se osaa rauhoittua
- se kuuntelee mitä sille sanotaan
- se kävelee kuin unelma
Sitten ne kasvattajat vielä tykkäs että me olla oikea koti snautseriherralle. Snautseriherraa kyydissä kotimatkalla (onnesta soikeana) ihmeteltiin, kun takapenkillä olikin hiljainen snautseri. Se vaan oli, eikä visertänyt/vinkunut niin kuin Onni (tai meillä hoidossa ollut snautseri). Tämän jälkeen ollutkin useampi autoreissu ja takapenkillä on ollut edelleen ihanan hiljaista.
 |
| Lempparilelu |
Yksinolo vaati alkuun treenausta, koska herralla on aina ollut kavereita edellisissä kodeissaan. Nyt se onneksi jo sujuu ihan hyvin. Herra on kyllä ihan mielettömän hyväkäytöksinen.
Kommentit
Lähetä kommentti