Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Ruoka merkityt tekstit.

Ummikot Aasiassa 2016 - Taiwan ja ruoka

Taiwanissa ruoka oli aina todella hyvää ja useimmiten myös halpaa. Tämän lisäksi se ruoka sopi mun vatsalle todella hyvin. Sytojen jälkeen vatsa on välillä esittänyt omia protestejaan turpoamalla, mutta tällä reissulla ei ollut mitään muita ongelmia kuin se yksi ilta Kaoshiungissa. Avokkikin sanoi että vatsa on ollut yllättävän hyvässä kunnossa. Ruoka ei ollut tulista, tai ainkaan liian tulista meille kummallekkaan... vaikka mausteita siinä toki oli.  Ruuan tilaaminen tuotti harvemmin ongelmia. Usein ruokalistoissa oli englannin kieliset käännökset, joskaan ne niissäkin oli käytetty varmaankin google-translatea. Vaihtoehtoisesti ruokapaikat saattovat erikoistua vain yhteen asiaan esim. Beef-noodlesiin (nautaa ja nuudeleita) ja silloin sen paikan nimi oli myös Beef-noodle. Beef-noodels Taiwanissa tuli testattua myös monta uutta ruoka-ainesta. En esimerkiksi ikinä aikaisemmin ole syönyt kokonaista friteerattua rapua (hampurilaisen välissä). Ei se mikää makuelämys ollut, mu...

Ummikot Aasiassa 2016- Hong Kong ja ruokailu

Hong Kongista ei ihan heti ravintolat lopu. Tämän lisäksi tarjolla oli vielä katuruokaa, kauppahallien ruokapaikat sekä ruokaan erikoistuneita yötoreja (night market). Söimme siis vähän kaikkea.... Suurin haaste ruokailussa oli tikuilla syöminen... tai siis avokilla oli lähinnä ongelmia. Tää oli ehkä eka reissu missä mä lähes aina lappasin ruokaa suuhuni nopeampaan tahtiin kuin avokki. (Normaalisti se on siis toisinpäin.) Ravintoloiden tehokkuus tuli meille yllärinä - ruokia ei tarvinnut odotella ja pääruoka saattaa tulla pöytään enne alkuruokia. Tilatut juomat löysi tosin todella harvoin meidän pyötään... Mut ei se oo nyt niin justiinsa. Menomatkan hotelliaamupala tuli banaaninlehteen käärittynä. Banaaninlehteen käärittyä kanaa ja riisiä Testasimme kehuttua Dim Sum ravintolaa ekana päivänä Hong Kongissa. Dim sumit ovat höyrytettyjä liha/taikina/kasvis palleroita, mutta vois sanoa etten vieläkään ihastunut tähän ruokaa... tai minulla ei ainakaan ole tarvetta ihan heti uusia...

Kesän paras jäätelö

Otsikko kertoo kaiken oleellisen ja alla vielä kuva paketista. (Tätä löytyy muuten vain S-ketjujen pakaste altaasta)

Kevätloma 2016 - Rotterdam ja ruokailu

Rotterdamista löytyi pari hyvää ravintolaa. Ensimmäinen oli pitkät perinteet omaava, tunnelmallinen ja hämyisä De Pijp ravintola. Paikassa ei ollut erillistä keittiötä, vaan kokit seisoi keskellä ravintolaa valmistamassa ruokaa. Kokit Ruoka oli perinteistä hollantilaista ja ihan mielettömän hyvää. Tosin en muista mitä söin pääruoaaksi, mutta alkupalan pienet hollantilaiset katkaravut vei kyllä kielen mennessään. Ruoka oli suht edullista, mutta kortit ei täällä käy... eli käteistä kannattaa olla mukana. En muista mitä söin, mutta hyvää se oli. Toinen mainitsemisen arvoinen ravintola oli hieman keskustan ulkopuolella ja se sijaitsi vesitornissa.  Vesitorni Ravintolan nimi on Eethuis De Watertoren ja tällä söin ehdottomasti reissun parhaat ruuat. Alkupalaksi tilasimme kala-alkupalalajitelman kahdelle. Se oli aika hintava, muihin annoksiin verrattuna ja meillä ei ollut mitään tietoa mitä se sisältää... eikä edes kysytty.  Eteen kannettiin sitten koko pöy...

Kevätloma 2016 - Amsterdam ja ruokailu

Amsterdamissa on varmasti monta hyvää ravintolaa, mutta mun lemppari on oli  Jacketz uuniperuna pikaruokapaikka. Söin siellä vegaanisen kasviscurryn ja se oli ihan älyttömän hyvää. Tosin oli mulla nälkäkin - saattoi "vähän" vaikuttaa asiaan. Kuvaa annoksesta ei ole, koska mulla oli siis nälkä... Alla kuva kuitenkin avokin annoksesta sisältäen ½ kg perunan ja perinteistä lihapataa. Puolenkilon kuohkea uuniperuna ja perinteistä lihapataa Ruuan kannalta helppo lounaspaikka on  Foodhallen . Sieltä saa ihan kaikkea (sushia, vietnamilaisia leipiä, hampurilaisia, donitseja) ja keskellä mestaa on vielä kunnon baaritiski. Samassa rakennuksessa on designkauppa ja viikonloppuisin käytävällä enemmänkin tavaraa myynnissä. Syötiin myös parissa muussa paikassa, mutta ne oli vain ihan ok. Eli en niistä lähde sen enempää tarinoimaan. Poikkeuksellista tällä reissulla oli mun kaljottelun määrä. Tai siis kuinka usein mä löysin itseni pubista. Syynä oli varmaankin kylmä kel...

Saarihyppelyä Kreikassa - Milos ja ruokailu

Saarella on paljon ravintoloita ja kävimme vain murto-osassa niistä. Yleisesti ruoka oli hyvään ja sitä oli useimmiten ihan liikaa. Parhaat kokeilemamme ravintolat oli Moussaka-mesta ja tulivuorimesta.. tai siis näillä nimillä me niitä kutstuttiin. Moussaka-mestan nimi oli oikeasti Alveromilos ja siellä oli ihan älyttömän hyvää moussakaa. Oli kaikki muukin hyvää, mutta toi oli ehdottomasti reissun paras annos. Ravintola sijaitsee tiellä Adamasista Polloniaan. Ravintola on keskellä ei mitään ja sieltä on hienot näkymät "tasankojen " ylle auringon laskiessa. Annokset oli täällä ihan järjettömän kokoisia, emmekä millään saaneet ahdettua itsemme kaikkea tilaamaamme ruokaa. Tarjoilija kysyikin huolestuneena "emmekö pitäneet ruuasta" ja katseli puoliksi syötyjä annoksia... Hieman noloina sit soperrettiin, että tais tulla tilattua ihan liikaa ja tämä oli ehdottomasti reissun paras ateria. Ja siis olihan tuo ehdottomasti reissun paras ateria. Tuo tulivuorimes...

Saarihyppelyä Kreikassa - Ateenan ravintolat

Ateenassa tuli syötyä paljon hyvä ruokaa, mutta myös jotain pahaakin. Hämmentävin syömäni ruoka oli ehdottomasta eräs moussaka. Moussakassa oli kahden sentin juustokerros pinnassa ja pohjalla jäisiä pakaste ranskalaisia. Alkuruuan salaatti ja talonviini oli tässä ravintolassa hyvää, joten tuo pakaste-rannari-moussaka tuli aikamoisena yllätyksenä. Toinen hämmentävä kokemus oli Bubble Talen jäätee. Mä testasin granaattiomena-versiota ja se oli ihan hirveää sokerilitkua... Mä olin aluperin käsittänyt, että tarjolla olis kuplateetä - mitä se nyt sit onkaan. Mutta ne kuplat olikin sellaisia limaisia palloja kupin pohjalla. Yöööök!!! Tämä kannatta jättää väliin! Tää kannattaa jättää väliin Ja sitten niihin hyviin kokemuksiin. Kyseiset paikat eivät todellakaan ole kreikkalaista ruokaa ja enimmäkseen kasvisruokaa. Ateenassa kannattaa ehdottomasti syödä falafeleja - me syötiin kolmessa eri paikassa (Falafel house, Mr. Falafel (Pireus), Falafellas) ja ja kaikki oli hyviä. Falafellas o...

Hyvä ruoka, parempi mieli

Viime viikko ei mennyt ihan putkeen. Torstaina aamulla mun kännykkä sanoi yllättäen itsensä irti  - kännyn herätyskello soi niin kuin pitikin, mutta sitten se pimeni ja ei enää ladannut, bootannut eikä osoittanut mitään elon merkkejä. Ärsyttävää! Samana päivänä menin töihin pyörällä ja mun etuvaihtaja ei ollut enää säädöissään ja ketjut tipahteli ainakin viis kertaa per suunta. ÄRSYTTÄVÄÄ! Päivän harmituksen kruunasi kun sain töissä meidän erään koneen täysin jumiin/sekaisin. Jäi sit ärsyttävästi pari asiaa kesken. Torstain pelasti täysin avokin tekemä piirakka, joka oli valmis just samalla hetkellä kun astuin sisään ovesta. Perjantaina töissä tuli eteen ylläriprojekti, joka piti sada HETI valmiiksi. Jäi sit pari muuta asiaa tekemättä taas. Perjantai-ilta oli tosin ihan täydellinen.   Töiden jälkeen, avokki noukki mut töistä ja me suunnaattiin Merimakasiineille syömään. Avokki oli ostanut lahjakortin Grouponilta, joten halvalla päästiin syömään kolmen ruokalajin menu ...

Muista herkutella

Me ollaan tänä viikonloppuna taas vähän herkuteltu. Eilen mä tein iltapalaks sinisimpukoita ja tänään me käytiin Hämeenkylän kartanon brunssilla. Ne simpukat oli ihan jees, mutta ens kerralla pitää käyttää vähän rohkeammin mausteita. Sinisimpukat on suhteellisen halpaa ruokaa. 1 kg pussi eläviä sinisimpukoita maksaa tällä  hetkellä 6€. Tietty suurin osaa siitä kilosta on kuoria, mutta halpaa se minusta kuitenkin on. Sinisimpukat Me oltiin pidempään suunniteltu visiittiä Hämeenkylän kartanoon. Viikkolla sovittiin, että tulevana viikonloppuna toteutamme visiitin. Avokki vielä torstaina totes, että sunnuntaina siellä tarjoillaan brunssia ja hän teki siltä istumalta meille pöytävarauksen. Meillä oli suunnitelmissa tänään pyöräillä Hämeenkylän  kartanolle, mutta kun keli oli sateinen, niin otimmekin auton. Astuessamme sisään ravintolaan, totesimme että pöytävaraus oli turha. Me olimme päivän ekat asiakkaat ja koko hieno brunssipöytä odotti meitä koskemattomana. Myöhemmin...

R - Ruuanlaittoinnostus ja keittiön uudet kapistukset

Tylsyyden tappamiseksi olen tänään laittanu ruokaa normaalia enemmän - Guinesspataa, sämpylöitä ja broilerinsydämi Onnille. Ruuanlaiton ohessa tajusin, että avokki on selkeästi innostunut päivittämään meidän keittiönkaappien sisältöä. Aiemmin kaappien sisältö oli 95% mun hankkimaa tai lahjaksi toivomaa. Keväällä meille ilmesty yllättäen CrockPotti. Ensiajatus tästä oli "Ihan humpuukia! Kyllä tuolla hellallakin pärjää". Nojoo, tällä hetkellä Crockpotissa porisee Guinesspata ja vois sanoa, että huomattavasti stressittömämpää ruuan laitto on esim. ei tarvitse jatkuvasta vahtia palaako pohjaan vaiko ei. Tosin en mä tätä osais kaivata ellei sitä olis... En itseasiassa ollut kuullut koko vempeleestä, jollei avokki siitä olisi kertonut (ja kertonut tilanneensa sen). CrockPot Vedenkeitin on myös ollut pitkään ostolistalla. Mä olin kaavaillut päiväittäväni vanhan vedenkeittimen johonkin samanlaiseen peruskeittimeen. Avokki tais kyllästyä mun jahkailuun ja posti kiikutti kotiin...

T - Tee

Vaikka tärkein asia T-kirjaimella alkava asia/henkilö on tuo oma avomies, mutta päädyin kuitenkin kirjoittamaan teestä. Teetä olemme juoneet "aina". Avokkin alkoi juomaan teetä, koska mä join sitä satunnaisesti aamuisin. Nyt se sellainen pakollinen osa aamua ja aika usein myös iltaa. Innostus teehen on kasvanut vuosien saatossa. Ensin kokeilimme vain eri marketista löytyviä tee vaihtoehtoja. Sitten jo pikku hiljaa aloimme tuomaan reissuilta hyväksi havaittuja "markettikama"-teetä kotiin. USA:n roadtripillä 2011 ostimme Miamissa reissun ekana päivänä teemukit, niin että ei tarvitse juoda paperimukeista. Hieman naureseklin tälle, mutta enpä tiennyt että puolen tunnin päästä maistaisin Teavana teekaupassa aivan ihanaa teetä ja ostan sitä viellä sellaisen ison purkin 40$. Paluun jälkeen meille alkoi ilmestyä teen haudutuspannuja jne. Ensimmäinen saalis The huoneesta Seuraava reissu sitten olikin se perinteinen loppu kesän reissu Tukholmaan ja menimme varta vas...