Siirry pääsisältöön

Viikonloppu

Avokki on tämän viikonlopun rellestämässä kavereidensa kanssa ja mä saan nauttia Onnin edesottamuksista ihan yksin.

Onni on selkeästi tottunut tiettyihin rutiineihin esim. avokki laittaa aina Onnin nukkumaan (=hoitaa viimeisen iltalenkin ja vaihtaa vedet vesikippoon jne) ja Onni menee kiltisti hiljaa nukkumaan.... Kun mä tein eilen saman, niin lopputuloksena oli puolentunnin vinkukonsertti. Samaten viikonloppuaamuisin avokki katselee yleensä telkkaria Onni kainalossa. Mä yritin tehdä tänään saman ja mun seura ei ilmeisesti kelvannut keisarille. Onni katseli mua ihmeissään ja meni nukkumaan toiseen päähän sohvaa. Iltaisin mun sohvaseura kuitenkin kelpaa?!

Tällä viikolla kelit ovat olleet aivan upeat ja oon käynyt normaalia pidemmillä kävelylenkeille. Väsy pääsee vain välillä vähän yllättämään. Kovien pakkasten takia Onnilla on ollut takki päällä, koska muuten kylmä pääsee yllättää Onnin ja kotiinpäin mennään mulle hieman liian reipasta vauhtia.




Onni ei tällä viikolla loistanut nenänkäytöllään. Yks kultainennoutaja pääsi yllättämään Onnin metsälenkillä. Onnin nuuhki kuono korkealla ja selkästi vainus, että lähellä on koira. Onni ei vain oikein osannut paikantaa missä se koira on. Kesti piiiiitkän tovin ennen kuin Onnilla leikkas... Onnin hämmentynyt ilme olis ollut valokuvan arvoinen, kun Onni tajus, että se lähellä oleva koira nuuhkii Onnin perää. Onnista ei taida tulla sienikoiraa näillä nenänkäyttötaidoilla. Onnin viikko on muuten mennyt ihan normaaliin tahtiin. 

Nukahdellaan hieman outoihin asentoihin sohvan selkänojalle.
Nukutaan myös ihan normi-asennoissa ja paikoissa.
Kunnon unien jälkeen pitää tietenkin venytellä ja me ihmetellään miten se parta on taas ihan sotkussa.
Sekä kerjätään tietenkin masurapsutuksia keittiön lattialla.
Mun alkuviikko meni tutkimusprojektien merkeissä ja kontrollikuvauksissa. Tiistai-iltana kun tulin kotiin, simahdin sohvalle ja heräsin kun avokki tuli herättelee. Siirryin siitä sitten sänkyyn nukkumaan. Keskiviikkona olikin lepopäivä, kun alkuviikko oli ollut niin "kiireinen". Torstaina mä paistelin pinaattilettuja ja siinä mun päivän ohjelma olikin. Eilen perjantaina kävin verikokeessa, täytin pakastimen täyteen Onnin ruokia ja pyörähdin jopa Ikeassa. Tämän jälkeen piti sitten ottaa muutaman tunnin päikkärit.

Tänään lauantaina mä ajattelin tehdä ruuaks ranskalaista lihakeittoa/pataa (pot au feu). Tosin se taitaa valmistua vasta iltapalaks, koska haudutusaika on 8 tuntia. Reseptin olis ehkä eka kannattanut lukea kunnolla...

Maanantaina olis sitten luvassa vika sytostaatti.

Kommentit

  1. Fint att du har sista sytostatbehandlingen, äntligen är de över! Och vilka roliga bilder på Onni :)

    VastaaPoista
  2. Verklingen skönt att de värsta é nu hoppeligen över. Att ta roliga bilder på Onni é super lätt... de é alltid svårare o välja vilka man ska posta, då de finns så många bra.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Perjantai on paras

Perjantai on paras, koska perjantaisin ehdin kotiin ennen avokkia sniffailee Onnin  unituoksuja.  Onnista lähtee nukkuessa ihan  mielettömän hyvä ja huumaava tuoksu. Olemme nimenneet sen "hyvän olon"-tuoksuksi. Tuoksu on voimakkain tassuissa ja niskassa... Tuoksun lisäksi, kotiintuloa parantaa tietenkin ovelle vastaan kömpivä Onni (silmät ristissä ja parta ihan vinossa). Joskus Onni tulee pienellä viivellä tervehtimään, mutta välillä se ei viitsi edes vaivautua herämään... vaan jatkaa koisimista. Toki perjantai on myös ihana päivä, koska edessä on (useimmiten) useampi vapaapäivä. Eilisen (perjantain) kruunasi vielä yhteislenkki koirapuistoon (minä, avokki ja Onni).

Ummikot Aasiassa 2016- Hong Kong ja ruokailu

Hong Kongista ei ihan heti ravintolat lopu. Tämän lisäksi tarjolla oli vielä katuruokaa, kauppahallien ruokapaikat sekä ruokaan erikoistuneita yötoreja (night market). Söimme siis vähän kaikkea.... Suurin haaste ruokailussa oli tikuilla syöminen... tai siis avokilla oli lähinnä ongelmia. Tää oli ehkä eka reissu missä mä lähes aina lappasin ruokaa suuhuni nopeampaan tahtiin kuin avokki. (Normaalisti se on siis toisinpäin.) Ravintoloiden tehokkuus tuli meille yllärinä - ruokia ei tarvinnut odotella ja pääruoka saattaa tulla pöytään enne alkuruokia. Tilatut juomat löysi tosin todella harvoin meidän pyötään... Mut ei se oo nyt niin justiinsa. Menomatkan hotelliaamupala tuli banaaninlehteen käärittynä. Banaaninlehteen käärittyä kanaa ja riisiä Testasimme kehuttua Dim Sum ravintolaa ekana päivänä Hong Kongissa. Dim sumit ovat höyrytettyjä liha/taikina/kasvis palleroita, mutta vois sanoa etten vieläkään ihastunut tähän ruokaa... tai minulla ei ainakaan ole tarvetta ihan heti uusia...

G - Google Drive

Ostin uuden puhelimen kesällä (Sony Xperia Go) ja tämän hankinnan myötä meidän talouden ostoslistat vaihtui sähköiseen muotoon Google Drivelle . Hyvät puolet tässä on, että ostoslistaa voi täydentää milloin haluaa ja se ei voi unohtua kotiin (puhelin tietty pitää olla mukana). Avokin mielestä plussaa on myös, että ei tarvitse arvailla mitä huonolla käsialalla kirjoittamassani ostoslistassa lukee ja tarvittaessa soitella perään. Google driveltä löytyy myös paljon muuta - matkasuunnitelmat ja matkan budjetit, listan hyväksi havaituista ruuista (joka helpottaa pähkäilyä viikonlopun sapuskoista) ja lista Onnin osaamista käskyista on työn alla. Uusi puhelin oli kyllä ihan kiva, varsinkin kun edellinen oli 5 vuotta vanha ja siitä putoili jo ruuveja. Radion kuuluvuus on tässä uudessa puhelimessa huomattavasti huonompi kuin vanhassa puhelimessa, mutta muuten se on kyllä ihan riittävän hyvä minulle. Puhelimella otettu kuva aamulenkillä lokakuussa.

Barefootshoes osa 2

Vuonna 2009 (tai 2008) mä ostin edelliset työkengät. Ne on palvellu hyvin ja ovat jo aika kulahtaneen näköiset (kuten kuvasta näkyy).   Pari viikkoa sitten UPS kiikutti kotiin (tai siis naapuriin???) Merelin Barfoot kengät. Ne on ihanan kevyet ja ostos ei oo ainakaan vielä kaduttanut. Vaikka mun ei päivisin paljoa tartte kävellä töissä, niin jalat ovat jotenkin virkeämmät päivän päätteeksi. Nyt mä sit mietin että pitäiskö tuollaiset hankkia myös kotikäyttöön. Väri vois silloin varmaan olla hieman hillitympi. (Nuo valkoiset kengät sydämellä jäivät eläkkeelle ja toimivat nykyään takapihakenkinä.)

Etelään junalla ja pyörällä (Viro ja Latvia) - Junailua rannikolla (8. päivä)

Päivä valkeni pilvisenä ja totuttua viileämpänä. Söimme aamupalan kaikessa rauhassa ja pesin vielä koneellisen pyykkiä. Aamupäivällä suuntasimme läheiselle Vecakin asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, joten o dottelimme junaa tovin ja ihmettelimme asemakissan lisäksi myös metsäpalo varoitus-kyltin vieressä olevaa punkkivaroitus kylttiä. Vecakin asemakissa Punkkivaroitus Juna tuli ajallaan ja kipusimme junaan. Tällä kertaa se oli hieman kevyempää, koska suurin osa tavaroista jäi tietenkin majapaikaan. Junassa oli tällä kertaa myös telineet pyörille Junailua Ensimmäinen kohde oli polkupyörämuseo. Tämä on erään intohimoisen fillariharrastajan pitämä museo . Sisäänpääsy maksoi muutama euron ja museon omistajan poika kertoili meille eri pyöristä. Kaikki pyörät oli löydetty Lativasta ja niitä pyöriä oli ihan hirmuinen määrä - kilpapyöriä, tandemeja, venäläisä ja saksalaisia armeijan fillareita sekä itse tehtyjä puisia pyöriä. Mä olin vähän alkuun "vähemmän ...