Siirry pääsisältöön

Onni ja epilepsia pohdintoja

Onnin dosetti on tällä hetkellä aika karua katseltavaa. Alkuvuodesta kun hankin sen, mietin että tässä on varmaan turhan monta lokera. Ikävä kyllä olin väärässä. Lääkkeiden annosteleminen valmiiski dosettiin on helpottanut meidän elämää huomattavasti ja enää ei ole tarvinnut muistella milloin tai onko lääke annettu.
Onnin dosetti  sisältää Keppraa, Pexionia ja B-vitamiinia
Tällä hetkellä Onnille menee kaksi kertaa päivässä 1½ tablettia Pexionia, kolme kertaa päivässä ½ Keppra ja tähän lisäksi vielä B-vitamiinit kerran päivässä. Onni saa ruokansa mukana myös Omega-3 öljyä. Öljyn lisääminen ruokaan vähensi heti Onnin ilmavaivoja, mutta kohtauksiin tämä ei ole ainkaana vielä vaikuttanut mitenkään. Toisaalta omega-3 lisän vaikutusta Onnin kohtauksiin on mahdotonta arvioida, koska lääkityskin on muuttunut täysin. B-vitamiinien lisäämisen jälkeen kynnet ovat ainakin paremmassa kuosissa ja eilen vain yhdessä kynnessä oli selkeästi havaittavissa pientä liuskottumista.

Sairaslomalaisena mulla on aikaa tehdä kaikkea turhaa esim. katsella telkkuu ihan niin paljon kuin sielu sietää. Viikonloppuna katsoin aikoja sitten nauhoittamani dokumentin autismin mahdollisista aiheuttajista. Dokumentissa pääpiirteittäin todettiin, että suoliston poikkeuksellinen bakteerifloora aiheuttaa mahdollisesti aivojen toimintaan vaikuttaiva toksineja ja näin ollen olla myös autismin aiheuttaja. Joissakin tapauksissa ruokavaliolla dokumentin mukaan voitiin lievittää oireita. Dokumentin ainoa huono puoli oli se, että siinä ei ollut lainkaan mukana tutkijoita, jotka olisivat kritisoineet tätä löydöstä! Pakkohan niitä on olla!

Tietenkin aloin sitten miettiä voiko Onnin vatsaongelmat aiheuttaa poikkeuksellinen bakteerifloora vatsassa, joka mahdollisesti myötävaikuttaa epilepsian ilmenemiseen? Mun oli tietenkin pakko perehtyä asiaan. Ihan hirumuisesti julkaistua tutkimustietoa ei löytynyt, mutta on todettu että ns. ketogeenisellä ruokavaliolla (vähän hiilareilta, sopivasti proteiinia ja paljon rasviaa) voidaan joissakin tapauksissa vähentää kohtaustiheyttä. Tänhän mä jo tiesin ennestään, mutta en ole pitänyt kyseistä ruokavaliota vaihtoehtona.

Tällä hetkellä harkinnassa on vähentää ainakin hiilarien määrää ruokavaliossa, koska nykyisessä nappulassa sitä on enemmän kuin reilusti (Golden Eagle Potato and Salmon). Pitää vain miettiä sopiva keino korvata se, niin että Onni saa kaiken tarvitsemansa ja pakki ei mene sekaisin. Ainakin ruokavalion muutos pitää tehdä maltilla.

Ruoka-aika ja aktivaatiota

Tietenkin mä koko ajan tämän kaiken ohella mietin, että kuinka paljon Onni kärsii. Kohtauksien jälkeen Onnin selkä alkaa naksua ja se taitaa olla jumissa. Lääkäri määräsi Onnille myös kipulääkkeitä, mutta selässä ei vaikuta olevan mitään muuta kuin lihasjumitusta. Tosin varmuuden vuoksi taidetaan käydä kuvauttamassa se selkä, kunhan mä oon niin ehjässä kunnossa että saan nostettua koiran pöydälle.

Tällä hetkellä Onni on ihan  iloinen ja innokas lenkkikaveri. Se on aina valmiina lenkille, kunhan ulkona ei sada. Ruokahalu on kohdillaan ja se näyttää ihan terveeltä. Onnin suurin ongelma taitaa olla mun kotona olo ja päiväunet jää hieman katkonaisiksi.

Miten te kehtaatte herättää mut?

Kommentit

Suositut tekstit

Perjantai on paras

Perjantai on paras, koska perjantaisin ehdin kotiin ennen avokkia sniffailee Onnin  unituoksuja.  Onnista lähtee nukkuessa ihan  mielettömän hyvä ja huumaava tuoksu. Olemme nimenneet sen "hyvän olon"-tuoksuksi. Tuoksu on voimakkain tassuissa ja niskassa... Tuoksun lisäksi, kotiintuloa parantaa tietenkin ovelle vastaan kömpivä Onni (silmät ristissä ja parta ihan vinossa). Joskus Onni tulee pienellä viivellä tervehtimään, mutta välillä se ei viitsi edes vaivautua herämään... vaan jatkaa koisimista. Toki perjantai on myös ihana päivä, koska edessä on (useimmiten) useampi vapaapäivä. Eilisen (perjantain) kruunasi vielä yhteislenkki koirapuistoon (minä, avokki ja Onni).

Ummikot Aasiassa 2016- Hong Kong ja ruokailu

Hong Kongista ei ihan heti ravintolat lopu. Tämän lisäksi tarjolla oli vielä katuruokaa, kauppahallien ruokapaikat sekä ruokaan erikoistuneita yötoreja (night market). Söimme siis vähän kaikkea.... Suurin haaste ruokailussa oli tikuilla syöminen... tai siis avokilla oli lähinnä ongelmia. Tää oli ehkä eka reissu missä mä lähes aina lappasin ruokaa suuhuni nopeampaan tahtiin kuin avokki. (Normaalisti se on siis toisinpäin.) Ravintoloiden tehokkuus tuli meille yllärinä - ruokia ei tarvinnut odotella ja pääruoka saattaa tulla pöytään enne alkuruokia. Tilatut juomat löysi tosin todella harvoin meidän pyötään... Mut ei se oo nyt niin justiinsa. Menomatkan hotelliaamupala tuli banaaninlehteen käärittynä. Banaaninlehteen käärittyä kanaa ja riisiä Testasimme kehuttua Dim Sum ravintolaa ekana päivänä Hong Kongissa. Dim sumit ovat höyrytettyjä liha/taikina/kasvis palleroita, mutta vois sanoa etten vieläkään ihastunut tähän ruokaa... tai minulla ei ainakaan ole tarvetta ihan heti uusia...

G - Google Drive

Ostin uuden puhelimen kesällä (Sony Xperia Go) ja tämän hankinnan myötä meidän talouden ostoslistat vaihtui sähköiseen muotoon Google Drivelle . Hyvät puolet tässä on, että ostoslistaa voi täydentää milloin haluaa ja se ei voi unohtua kotiin (puhelin tietty pitää olla mukana). Avokin mielestä plussaa on myös, että ei tarvitse arvailla mitä huonolla käsialalla kirjoittamassani ostoslistassa lukee ja tarvittaessa soitella perään. Google driveltä löytyy myös paljon muuta - matkasuunnitelmat ja matkan budjetit, listan hyväksi havaituista ruuista (joka helpottaa pähkäilyä viikonlopun sapuskoista) ja lista Onnin osaamista käskyista on työn alla. Uusi puhelin oli kyllä ihan kiva, varsinkin kun edellinen oli 5 vuotta vanha ja siitä putoili jo ruuveja. Radion kuuluvuus on tässä uudessa puhelimessa huomattavasti huonompi kuin vanhassa puhelimessa, mutta muuten se on kyllä ihan riittävän hyvä minulle. Puhelimella otettu kuva aamulenkillä lokakuussa.

Etelään junalla ja pyörällä (Viro ja Latvia) - Junailua rannikolla (8. päivä)

Päivä valkeni pilvisenä ja totuttua viileämpänä. Söimme aamupalan kaikessa rauhassa ja pesin vielä koneellisen pyykkiä. Aamupäivällä suuntasimme läheiselle Vecakin asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, joten o dottelimme junaa tovin ja ihmettelimme asemakissan lisäksi myös metsäpalo varoitus-kyltin vieressä olevaa punkkivaroitus kylttiä. Vecakin asemakissa Punkkivaroitus Juna tuli ajallaan ja kipusimme junaan. Tällä kertaa se oli hieman kevyempää, koska suurin osa tavaroista jäi tietenkin majapaikaan. Junassa oli tällä kertaa myös telineet pyörille Junailua Ensimmäinen kohde oli polkupyörämuseo. Tämä on erään intohimoisen fillariharrastajan pitämä museo . Sisäänpääsy maksoi muutama euron ja museon omistajan poika kertoili meille eri pyöristä. Kaikki pyörät oli löydetty Lativasta ja niitä pyöriä oli ihan hirmuinen määrä - kilpapyöriä, tandemeja, venäläisä ja saksalaisia armeijan fillareita sekä itse tehtyjä puisia pyöriä. Mä olin vähän alkuun "vähemmän ...

Urheiluvarusteiden päivitys ja pyöräilykauden avaus

Mun vanhat Timberlandin "vaelluskengät" oli ihan hajalla - pohjasta irronnut palasia, saumat repsotti ja vedenpitävyydestä ei tänä talvena oo ollut tietoakaan. Vanhat kengät ovat palvelleet kuitenkin jo ainakin kolme vuotta, eli ehkä niillä oli jo lupakin alkaa hajota. Eilen tein sit sellaisen 15 minuutin täsmäiskun Suomenojan Budgetsporttiin. Mukaan sieltä lähti kahdet ulkoilukengät (Halti ja Reebok), kahdet housut ja uimalasit. Kotona uudet kengät tuli tietenkin heti käyttöön. Edessä vanhat ja kuluneet Timberlandit - takana uudet ja kuraiset Reebokit Tänään mä kaivoin pyörän varastosta ja tein pienen kuntotarkastuksen sille. Tämän jälkeen poljin hurjat 8 km piipahtaessani koirakoulun kevättapahtumassa. Menomatka meni vielä kevyesti, mutta takaisin polkiessa oli ihan mieletön vastatuuli. Meinas pyöräily vaihtua kävelyks, kun kunto meinas loppua. Mä en oo ikinä tainnut aloittaa pyöräilykautta näin aikaisin (tai ollut näin rapakunnossa). Mulla on fillarilenkeillä käyt...