Siirry pääsisältöön

Tekstit

Onni update 11/2013 - Kallis unohdus

Mä mokasin torstaiaamuna aika perusteellisesti - mä unohdin antaa Onnille lääkkeet. Normaalisti mä annan lääkkeet HETI kun tullaan sisälle lenkiltä ja nyt mä en tehnyt sitä. En ymmärrä!  Viimeisen vuoden aikana en kuitenkaan oo kertaakaan unohtanut...  Onni oli saanut kohtauksen torstaina päivällä, jotka sitten jatkui perjantai yönä ja iltapäivällä. Perjantain ja lauantainvälisen yön Onni oli todella rauhaton, läähätti ja vinkui tauotta klo 2 (yöllä) aamu kuuteen - ulkona se kuitenkin oli ok. Mä yritin rauhotella ja ulkoiluttaa Onnia ekat pari tuntia ja sitten avokki yritti samaa - TULOKSETTA. Mä otin Onnin hoitovuoron puoli kuuden paikkeilla ja sain Onnin lopulta nukahtamaan viereeni sohvalla. Puoli ysiltä lauantaiaamuna tuli seuraava kohtaus. Aamu"lenkillä" ja Onni ihan pihalla (lääkityksestä) Eläinlääkäripäivysytkseen Espoon eläinsairaalan suunnattiin klo 14 pissalle haisevan ja kuolaisen koiran kanssa. Eläinlääkäriin harvemmin tulee haisevia juoppoja hoidettavia,...

Onni update 10/2013 - Valoa tunnelissa?

Onni on tällä viikolla saanut vain yhden ainoan kohtauksen - se oli tänään aamulla 5:10. Itseasiassa se sai kyllä kaksi kohtausta, mutta nämä tulivat vajaan viiden minuutin välein. Onhan se mahdolliste, että nuo lääkkeet vaikuttavat vasta pienellä viivellä... Huomenna pitää soittaa eläinlääkäriin ja varata aika lääkärin pakaille sekä pyytää täydennystä ensiapulääkkeisiin. Lenkillä

Onni update 9/2013 - Ei yhtään sen iisimpi viikko

Tämä viikko ei ollut myöskään rennoimmasta päästä. Ilmeisesti olin viime viikon perjantaina ollut ihan zombi töissäja maanantaina totesin, että kaikki perjantain aikaansaannoksenin pitää tehdä alusta alkaen uusiks. Mä en ilmeisesti käsittele kovinkaan hyvin epäonnistumisia, niinpä olin maanantaina pidempään töissä ja väkersin kaiken uusiks (vaikka asialla ei todellakaan ollut kiire). Tiistaiaamuna heräsin puoli seitsemältä Onnin kohtaukseen. Kohtaus oli lyhyt ja Onni palautui siitä normaalia nopeammin. Diazepamia sille on aina annettava, jotta kohtaus ei uusiudu. Lopputuloksena tuttuakin tutumpi sivuvaikutus - Onnilla pää sekaisin  ja maailmaa syleilevä meno tiistai-iltana. Keskiviikko oli ihan tavallinen päivä, joskin töissä oli normaalia enemmän säpinää. Kotiinkin jouduin lähtee töistä ajallaan, kun tietokoneita päivitettiin etänä. Torstaina illalla oli vuorossa taas rally-toko treenit. Mä en ihan tiedä kuinka paljon koirilla on ajantajua... mutta ennen kuin edes olin alkanut...

Rankka viikko

Onnilla on ollut aikastalailla rankka viikko. Alkuviikko meni loistavasti, mutta loppuviikkoa kohden on tapahtunut kaikenlaista. Tiistaina kävimme kahden tunnin jäljestysharjoituksissa. Onni oli ihan täpinöissään ekan kokeilun jälkeen - se ei millään malttanut odottaa toisten koirien suoritusten ajan. Kotona treenien jälkeen, Onni käytännössä simahti omaan petiinsä. Jälkeä treenataan varmasti toistekkin! Torstaina piti mennä rally-toko treeneihin, mutta Onnilla oli vatsa sekaisin kotiintulo-lenkillä ja näin ollen meillä ei ollut asiaa treeneihin. Huomattiin sitten vasta paaaljon myöhemmin, että Onni oli myös oksentanut olohuoneen suurelle matolle. Matto pesuun ja sitten Onnin kanssa lepäiltiin loppuilta sohvalla. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kahdelta Onnin kohtauksesta aiheutuvaan meteliin. Kohtaus oli ihan tavanomainen ja mitään poikkeavaa siinä ei ollut. Onnin ja kohtauksesta aiheutuneen sotkujen siivomiseen meni tovi ja Onni ei myöskään nukkunut kunnolla kohtau...

N - Neato

Mä tein ennen lomia pienen heräteostoksen Prisman verkkokaupasta ja kiikutin sen kotiin lomallani.  Meinasin tulla katumapäälle jo ennen paketin kiikuttamista kotiin, mutta muistot syksyn kurakeleistä sai minut pysymään päätöksessäni. Olen katsellut ja vertaillut robotti-imureita pidempään ja olin jo sitten aikaisemmin päättänyt, että jos hankin robotti imurin, niin se on sitten Neato. Ostin siis Neaton robotti imurin, sen halvemman mallin. Imuri ei ainakaan säväytä muotoilullaan, mutta sitä ei nyt haettu.  Kattavaa testausta en ole vielä kerinnyt tehdä, mutta kaikki huoneet se on imuroinut muutaman kerran. Käyttöönotto oli lähinnä ärsyttävä. Imurin takakansi piti avata mukana tulleella ruuvimeisselillä ja siinä meni hermot. Onneksi meiltä löytyi sopiva ruuvimeisseli, jolla homma sujui. Lyhyen lataustuokion jälkeen, laite oli käyttövalmis. Ensimmäisen imurointisesssion jälkeen hämmästelin kuinka paljon pölyä ja koirankarvaa imuri löysi, vaikka olin mielestäni juuri kunno...

Onni update 8/2013

Onnilla menee ihan hyvin. Pexion ei ole aiheuttanut minkäänlaisia sivuvaikutuksia, päinvastoin olen vasta nyt ymmärtänyt täysin millaisia sivuvaikutuksia Barbivetillä on ollut. Onnin on pirteempi, juomisen ja virtasaamisen tarve vähentynyt ja sen vatsa on paljon stabiilimpi. Onni on ehkä hieman tottelemattomampi ja se ei oo enää niin tossukka toisten dominoivempien urosten kanssa. Onnin ruokahalu on hieman vähentynyt, mutta ei se ruokahaluton todellakaan ole... Onnin on nyt lähinnä nirsompi kuin ennen lääkkeen vaihtoa. Onnin pirteyden ansiosta ollaan käyty uimassa ja pidemmillä lenkeillä. Nyt ei tarvitse niin tarkkaan miettiä kuinka paljon Onni on lenkkeilly päivän aikana ja kuinka pitkälle lenkille sen voi viedä. Koirapuistoilua - tästä  ei oltu nautittu pitkään aikaan. Meillä ei ole vielä täysi Pexion-annos käytössä. Seuraavat 1½ viikkoa pitäisi mennä ½ Barbivetillä ja 1 Pexion tabletilla kaksi kertaa päivässä. Tämän jälkeen poistuu Barbivet käytössä ja Pexion-annons on 1½ ...

Juhannus 2013

Me hengailtiin taas juhannus perinteisesti kotona. Juhannusruuat oli suunniteltu viikkoja sitten  ja ostoslista naputeltu Google Driveen hyvissä ajoin. Ruokaostokset hoidettiin keskiviikkona järjestelmällisesti, eli lista jaoteltiin kahteen osaan - avokki suuntasi oman listanpuoliikaansa/kännykkänsä kanssa Lidliin ja minä K-Supermarkettiin. Kaikki tarvittava tuli ostettua, paitsi se kaasu grilliin... Torstaina tein pienen shoppailukierroksen Jumbossa - saalis oli lopulta aika hyvä alemyyntejen ansiosta (taki, neuleita ja paita). Tämän lisäksi valmistelin ribsit perjantaiksi ja hain uudet kaasut grilliin. Juhannuksen aloitusta sai odottaa normaalia pidempää, koska avokki joutui ehkä ensimmäistä kertaan ikinä ylitöihin ja kotiutui vasta seiskan paikkeilla. Juhannusaaton aamupäivä meni valmistellessa juhannuslounasta ja tätä seurasi luonnollisesti sen lounaan syöminen. Lounas oli sen verran tuhti, että väsähdin vähän sohvalle nnin kanssa sulassa sovussa. Päikkärit:  sohvak...