Siirry pääsisältöön

A - Allergia

Viime vuosien perusteella tämä A-kirjaimen sana oli lopulta aikaistalailla selkeä valinta. Mulla ja mun koiralla on kokemusta allergioista ja ruoka-aineyliherkkyyksistä. Tässä nyt hieman tekstiä asiasta.


Onnin masuongelmat


Meillä meni noin puoli vuotta siihen, kun selvittelimme eläinlääkärin avustuksella Onnin vatsaongelmia. Pari ekaa kuukautta me vain oletettiin että elokuun vatsatauti oli saanut Onnin vatsan epätasapainoon ja anneettiin sille useita 3 viikon kuureja Tehobakteia, mutta tämähän ei tietenkään toiminut.  Onnille tehtiin paljon kokeita ja sen suolisto myös tähystettiin.

Kauan ennen kuin ongelmat alkoi
Tänä vuonna ollaan sitten tehty pientä hienosäätöä Onnin ruokavalioon ja huhtikuun alussa sille laitettiin hormonikapseli niskaan (kemiallinen kastraatio). Sillä oli välillä sellaisia päiviä kun sen pakki meni kunnolla sekaisin ilman selkeää syytä. Se autto, eikä enää oo ollut mitään ongelmia. Nyt on oikeasti voinut testata että mitä sen pakki sietää ja mitä ei. Tätä ennen se oli lähinnä sellaista arvailua.

Mä itseasiassa tein Exel-taulukon, johon kirjattiin mitä Onni söi (rastiruutuun menetelmällä) ja numeroarvosana Onni vatsantoiminnalle. Avokki vähän nauro asialle eka, mutta taisi sekin huomata että se oli ihan hyödyllinen. Exel-taulukossa oli myös kohta "Onnin sekoilulle", tarkoittaen Onnin höyryymistä juoksuisten narttujen hyvien  hajujen perässä.

Vähän harmittaa kun ei aikaisemmin tajunnut että mikä on vialla. Onnihan on joutunut kärsimään meidän tyhmyydestä. Nyt kun ruokavalio on saatu kuntoon, Onnista on tullut paljon tasaisempi luonteeltaan.

Onnin tapauksessa hassuinta tässä on se että mä kysyin kasvattajalta että onko snautsereilla paljon allergioita. Ja kuulemma vain yhdellä pennulla 20 pentueesta on ollut mitään ongelmia. Paitsi nyt sit tietty meille osut tää meidän Onni ja sen masuongelmat. Ollaan todettu että Onni sopii täydellisesti tähän meidän ruokavammaiseen talouteen! Ja onhan Onni aivan täydellin koira muutenkin meille (ihmettelen miten se kasvattaja osaisikin valita pentueesta meille näin täydellisesti sopivan koiran).


Mun ongelmat

Mä en oo ikinä sietänyt suurissa määrin appelsiiniä tai oikeastaan muitakaan sitrushedelmiä. Mutta suurin muutos ruokailuun tuli tässä "hiljattain".

Olisko se kolme vuotta sitten keväällä mulle tuli käteen pientä punaista ihottumaa. Enpä ajatellut sitä sitten enempää, koska tuollaista on tullut aikaisemminkin. Aloin ihmettelee hieman sitten kun jalat ja vatsa oli punapilkullisia ja hieman turvonneita.  En sit kuitenkaan mennyt heti lääkäriin, vaan vasta muutaman erittäin kutisevan ja unettoman yön jälkeen. Lopulta mulla oli koko keho ihan punainen ja turvonnut. Lääkäri sit kirjoitti mulle Ataraxia illalla otettavaksi ja aamulla Xyzalia. Apteekissa rupesivat sitten epäilemään tätä reseptiä ja selvittelyyn meni ikuisuus (ainakin mun mielestä).

Kävin myöhemmin Prick-testistä ja siellä todettiin että olen allerginen maitoproteiinille. Hieman epäilin tätä tulosta. Mutta sitten kun siirryin maidottomampaan ruokavalioon, niin kaikki iho-ongelmat katosivat. Siedän maitoa pieniä määriä ja jos ruoka on kuumennettu niin se ärsyttää jostain syystä vähemmän.
Minä ennen kuin maitoallergia alkoi

Jälkeenpäin olen miettinyt että onko maitoallergia ollut syy siihen että en ole oikein pitänyt ikinä jugurteista tai kermavaahdosta. Kermavaahdosta tuli pää todella usein kipeäkis ja huono olo.

Kommentit

Suositut tekstit

Perjantai on paras

Perjantai on paras, koska perjantaisin ehdin kotiin ennen avokkia sniffailee Onnin  unituoksuja.  Onnista lähtee nukkuessa ihan  mielettömän hyvä ja huumaava tuoksu. Olemme nimenneet sen "hyvän olon"-tuoksuksi. Tuoksu on voimakkain tassuissa ja niskassa... Tuoksun lisäksi, kotiintuloa parantaa tietenkin ovelle vastaan kömpivä Onni (silmät ristissä ja parta ihan vinossa). Joskus Onni tulee pienellä viivellä tervehtimään, mutta välillä se ei viitsi edes vaivautua herämään... vaan jatkaa koisimista. Toki perjantai on myös ihana päivä, koska edessä on (useimmiten) useampi vapaapäivä. Eilisen (perjantain) kruunasi vielä yhteislenkki koirapuistoon (minä, avokki ja Onni).

Ummikot Aasiassa 2016- Hong Kong ja ruokailu

Hong Kongista ei ihan heti ravintolat lopu. Tämän lisäksi tarjolla oli vielä katuruokaa, kauppahallien ruokapaikat sekä ruokaan erikoistuneita yötoreja (night market). Söimme siis vähän kaikkea.... Suurin haaste ruokailussa oli tikuilla syöminen... tai siis avokilla oli lähinnä ongelmia. Tää oli ehkä eka reissu missä mä lähes aina lappasin ruokaa suuhuni nopeampaan tahtiin kuin avokki. (Normaalisti se on siis toisinpäin.) Ravintoloiden tehokkuus tuli meille yllärinä - ruokia ei tarvinnut odotella ja pääruoka saattaa tulla pöytään enne alkuruokia. Tilatut juomat löysi tosin todella harvoin meidän pyötään... Mut ei se oo nyt niin justiinsa. Menomatkan hotelliaamupala tuli banaaninlehteen käärittynä. Banaaninlehteen käärittyä kanaa ja riisiä Testasimme kehuttua Dim Sum ravintolaa ekana päivänä Hong Kongissa. Dim sumit ovat höyrytettyjä liha/taikina/kasvis palleroita, mutta vois sanoa etten vieläkään ihastunut tähän ruokaa... tai minulla ei ainakaan ole tarvetta ihan heti uusia...

G - Google Drive

Ostin uuden puhelimen kesällä (Sony Xperia Go) ja tämän hankinnan myötä meidän talouden ostoslistat vaihtui sähköiseen muotoon Google Drivelle . Hyvät puolet tässä on, että ostoslistaa voi täydentää milloin haluaa ja se ei voi unohtua kotiin (puhelin tietty pitää olla mukana). Avokin mielestä plussaa on myös, että ei tarvitse arvailla mitä huonolla käsialalla kirjoittamassani ostoslistassa lukee ja tarvittaessa soitella perään. Google driveltä löytyy myös paljon muuta - matkasuunnitelmat ja matkan budjetit, listan hyväksi havaituista ruuista (joka helpottaa pähkäilyä viikonlopun sapuskoista) ja lista Onnin osaamista käskyista on työn alla. Uusi puhelin oli kyllä ihan kiva, varsinkin kun edellinen oli 5 vuotta vanha ja siitä putoili jo ruuveja. Radion kuuluvuus on tässä uudessa puhelimessa huomattavasti huonompi kuin vanhassa puhelimessa, mutta muuten se on kyllä ihan riittävän hyvä minulle. Puhelimella otettu kuva aamulenkillä lokakuussa.

Barefootshoes osa 2

Vuonna 2009 (tai 2008) mä ostin edelliset työkengät. Ne on palvellu hyvin ja ovat jo aika kulahtaneen näköiset (kuten kuvasta näkyy).   Pari viikkoa sitten UPS kiikutti kotiin (tai siis naapuriin???) Merelin Barfoot kengät. Ne on ihanan kevyet ja ostos ei oo ainakaan vielä kaduttanut. Vaikka mun ei päivisin paljoa tartte kävellä töissä, niin jalat ovat jotenkin virkeämmät päivän päätteeksi. Nyt mä sit mietin että pitäiskö tuollaiset hankkia myös kotikäyttöön. Väri vois silloin varmaan olla hieman hillitympi. (Nuo valkoiset kengät sydämellä jäivät eläkkeelle ja toimivat nykyään takapihakenkinä.)

Etelään junalla ja pyörällä (Viro ja Latvia) - Junailua rannikolla (8. päivä)

Päivä valkeni pilvisenä ja totuttua viileämpänä. Söimme aamupalan kaikessa rauhassa ja pesin vielä koneellisen pyykkiä. Aamupäivällä suuntasimme läheiselle Vecakin asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, joten o dottelimme junaa tovin ja ihmettelimme asemakissan lisäksi myös metsäpalo varoitus-kyltin vieressä olevaa punkkivaroitus kylttiä. Vecakin asemakissa Punkkivaroitus Juna tuli ajallaan ja kipusimme junaan. Tällä kertaa se oli hieman kevyempää, koska suurin osa tavaroista jäi tietenkin majapaikaan. Junassa oli tällä kertaa myös telineet pyörille Junailua Ensimmäinen kohde oli polkupyörämuseo. Tämä on erään intohimoisen fillariharrastajan pitämä museo . Sisäänpääsy maksoi muutama euron ja museon omistajan poika kertoili meille eri pyöristä. Kaikki pyörät oli löydetty Lativasta ja niitä pyöriä oli ihan hirmuinen määrä - kilpapyöriä, tandemeja, venäläisä ja saksalaisia armeijan fillareita sekä itse tehtyjä puisia pyöriä. Mä olin vähän alkuun "vähemmän ...