Siirry pääsisältöön

K - Koti

Me ostettiin tää meidän nykyinen rivitalokämppä 2009. Taloyhtiön kaikki talot on rakennettu 80-luvun alkupuolella ja ostohetkellä asunnossa oli paljon alkuperäisiä pintamateriaaleja. Muuton jälkeen maalasimme melkein kaikkki seinät.

Rempan aloitimme makuuhuoneesta. Siellä oli sellainen "ihana" lila seinä sekä puupaneeliverholauta koko huoneen leveydeltä. Sen "verholaudan" poistamisessa oli ihan mieletön työ, varsinkin kun piti työskennellä siellä katonrajassa. Makuuhuoneen maalaaminen meni muuten hyvin, mutta seinät olisin voinut tasoittaa paremmin.
Verholautaa purkamassa
Hankalin remontoinitkohta oli portaikon seinämä. Se oli niin korkea, eikä siihen saanut järkevästi mitään telineitä. Me sit revittiin ja hangattiin irti sitä tapettia niin hyvin kuin osattiin (jatkovarsilla). Portaikon seinämä maalaaminen onnistui kuitenkin yllättävn hyvin.

V-mäisin osio "seinärempasta" oli tapetin repiminen olohuoneen ja eteisen yhdistävästä seinästä. Se on ihan mielettömän pitkä seinä (n. 10 m) ja siinä tapetti oli laitettu maalaamattomalle betoniseinälle. Tapetti sitten lähti 1 cm palasina siitä irti ja jäljelle jäi kuoppia. Mä sit tasoittelin ja hioin sen. Lopputulos oli kyllä todella hyvä ja tasainen. (En oli ikinä uskonut. )

Asunnon pisin seinä näkyy oikealla jotenkuten.
Tasoitteluun ja hiomiseen meni tovi... tässä näkyy vain eteisen seinä

Remppa-projektissa mulla ei palanut hihat lainkaan, mutta raivosin sitten sitäkin enemmän kootessani Ikean Bestå hyllyä. Avokki sit lopulta kokos sen loppuun, koska se ei jaksanut kuunnella mun kiukuttelua. Sen hyllyn kokoonpano on ihan ok, mutta mua ärsyttää vieläkin se, että puukuviointi vetolaatikoissa ja ovissa on eri suuntaan. Tämä on oikeasti todella pieni asia, mutta häiritsee mua ihan suunnattomasti.
Bestå hyllyä kasaamassa..oikealla kasattua tuotetta ja keskellä lattialla keskeneräist hyllyä.
Tämän jälkeen meillä on ollut vain sellaisia pikkuprojekteja, kuten keittiön kaappien maalaaminen ja saunan lauteiden ja seinien suojaus.

Mulla on haaveissa, että meidän mäntyportaikon saisi maalattua. Askelmia ja kaiteita riittää, eli ei oo ihan pikku homma. Askelmien maalaaminen pitäisi vielä ajoittaa niin, että oltais jossain muualla muutama päivä sen jälkeen... muutenhan ne on tassujen ja jalanjälkien peitossa.
Portaat vielä maalaamatta.
Tämän lisäksi olen suunnitellut sellaista pikkuprojektia kuin kylpyhuoneen paneeliseinien maalaus ja keittöön haluaisin uuden hellan. Meidän nykyisen hellan uuni on mallia - palaa takareunasta ja raaka etureunasta.  Mulla oli jo rahat kasassa uutta hellaa varten, mutta laitoin ne rahat sit mielummin Onnin magneettikuvaukseen. (ja lyhennettiin me autolainaakin hieman ylimääräistä). Haluan säästötilillä olevan kuitenkin ihan reilu puskuri pahan päivän varalle ja tässä sitten keräillää rahaa kasaan uutta uuni varten.

Tosin etupihaakin olisi kiva ehostaa. Mä haluaisin kaadattaa sen suuren kuusen, mutta se sit taas maksaa... ja en tiedä viitsinkö tehdä etupihalle mitään ennen kuin se kuusi on kaadettu.

Kommentit

Suositut tekstit

Perjantai on paras

Perjantai on paras, koska perjantaisin ehdin kotiin ennen avokkia sniffailee Onnin  unituoksuja.  Onnista lähtee nukkuessa ihan  mielettömän hyvä ja huumaava tuoksu. Olemme nimenneet sen "hyvän olon"-tuoksuksi. Tuoksu on voimakkain tassuissa ja niskassa... Tuoksun lisäksi, kotiintuloa parantaa tietenkin ovelle vastaan kömpivä Onni (silmät ristissä ja parta ihan vinossa). Joskus Onni tulee pienellä viivellä tervehtimään, mutta välillä se ei viitsi edes vaivautua herämään... vaan jatkaa koisimista. Toki perjantai on myös ihana päivä, koska edessä on (useimmiten) useampi vapaapäivä. Eilisen (perjantain) kruunasi vielä yhteislenkki koirapuistoon (minä, avokki ja Onni).

Ummikot Aasiassa 2016- Hong Kong ja ruokailu

Hong Kongista ei ihan heti ravintolat lopu. Tämän lisäksi tarjolla oli vielä katuruokaa, kauppahallien ruokapaikat sekä ruokaan erikoistuneita yötoreja (night market). Söimme siis vähän kaikkea.... Suurin haaste ruokailussa oli tikuilla syöminen... tai siis avokilla oli lähinnä ongelmia. Tää oli ehkä eka reissu missä mä lähes aina lappasin ruokaa suuhuni nopeampaan tahtiin kuin avokki. (Normaalisti se on siis toisinpäin.) Ravintoloiden tehokkuus tuli meille yllärinä - ruokia ei tarvinnut odotella ja pääruoka saattaa tulla pöytään enne alkuruokia. Tilatut juomat löysi tosin todella harvoin meidän pyötään... Mut ei se oo nyt niin justiinsa. Menomatkan hotelliaamupala tuli banaaninlehteen käärittynä. Banaaninlehteen käärittyä kanaa ja riisiä Testasimme kehuttua Dim Sum ravintolaa ekana päivänä Hong Kongissa. Dim sumit ovat höyrytettyjä liha/taikina/kasvis palleroita, mutta vois sanoa etten vieläkään ihastunut tähän ruokaa... tai minulla ei ainakaan ole tarvetta ihan heti uusia...

G - Google Drive

Ostin uuden puhelimen kesällä (Sony Xperia Go) ja tämän hankinnan myötä meidän talouden ostoslistat vaihtui sähköiseen muotoon Google Drivelle . Hyvät puolet tässä on, että ostoslistaa voi täydentää milloin haluaa ja se ei voi unohtua kotiin (puhelin tietty pitää olla mukana). Avokin mielestä plussaa on myös, että ei tarvitse arvailla mitä huonolla käsialalla kirjoittamassani ostoslistassa lukee ja tarvittaessa soitella perään. Google driveltä löytyy myös paljon muuta - matkasuunnitelmat ja matkan budjetit, listan hyväksi havaituista ruuista (joka helpottaa pähkäilyä viikonlopun sapuskoista) ja lista Onnin osaamista käskyista on työn alla. Uusi puhelin oli kyllä ihan kiva, varsinkin kun edellinen oli 5 vuotta vanha ja siitä putoili jo ruuveja. Radion kuuluvuus on tässä uudessa puhelimessa huomattavasti huonompi kuin vanhassa puhelimessa, mutta muuten se on kyllä ihan riittävän hyvä minulle. Puhelimella otettu kuva aamulenkillä lokakuussa.

Barefootshoes osa 2

Vuonna 2009 (tai 2008) mä ostin edelliset työkengät. Ne on palvellu hyvin ja ovat jo aika kulahtaneen näköiset (kuten kuvasta näkyy).   Pari viikkoa sitten UPS kiikutti kotiin (tai siis naapuriin???) Merelin Barfoot kengät. Ne on ihanan kevyet ja ostos ei oo ainakaan vielä kaduttanut. Vaikka mun ei päivisin paljoa tartte kävellä töissä, niin jalat ovat jotenkin virkeämmät päivän päätteeksi. Nyt mä sit mietin että pitäiskö tuollaiset hankkia myös kotikäyttöön. Väri vois silloin varmaan olla hieman hillitympi. (Nuo valkoiset kengät sydämellä jäivät eläkkeelle ja toimivat nykyään takapihakenkinä.)

Etelään junalla ja pyörällä (Viro ja Latvia) - Junailua rannikolla (8. päivä)

Päivä valkeni pilvisenä ja totuttua viileämpänä. Söimme aamupalan kaikessa rauhassa ja pesin vielä koneellisen pyykkiä. Aamupäivällä suuntasimme läheiselle Vecakin asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, joten o dottelimme junaa tovin ja ihmettelimme asemakissan lisäksi myös metsäpalo varoitus-kyltin vieressä olevaa punkkivaroitus kylttiä. Vecakin asemakissa Punkkivaroitus Juna tuli ajallaan ja kipusimme junaan. Tällä kertaa se oli hieman kevyempää, koska suurin osa tavaroista jäi tietenkin majapaikaan. Junassa oli tällä kertaa myös telineet pyörille Junailua Ensimmäinen kohde oli polkupyörämuseo. Tämä on erään intohimoisen fillariharrastajan pitämä museo . Sisäänpääsy maksoi muutama euron ja museon omistajan poika kertoili meille eri pyöristä. Kaikki pyörät oli löydetty Lativasta ja niitä pyöriä oli ihan hirmuinen määrä - kilpapyöriä, tandemeja, venäläisä ja saksalaisia armeijan fillareita sekä itse tehtyjä puisia pyöriä. Mä olin vähän alkuun "vähemmän ...