Siirry pääsisältöön

Kevätloma 2016 - Matkan suunnittelu

Pääsiäislomareissu sisälsi kolme kaupunkia Hollannin Amsterdamin ja Rotterdamin sekä Belgian Brysselin. 

Lentokentän pihalla
Mä en tällä kertaa halunnut viettää koko viikkoa auton ratissa, joten ei roadtrippiä tällä kertaa. Viikko samassa kaupungissa on jo vähän liikaa. Matkakohteet valikoituivat pienen pähkäilyn jälkeen seuraavien kriteereiden perusteella.
  1. Helppoa ja suhteellisen halpaa siirtyä kaupungista toiseen iman autoa.
  2. Suhteellisen lyhyt lentomatka
  3. Avokki halusi At the drive-in-bändin keikalle ja keikka oli just sopivasti Brysselissä. 
Avokki ehdotti alunperin ehdotti Amsterdamia ja Brysseliä. Mä innostuin heti, koska olen aina halunnut käydä Amsterdamissa. Avokki suunnitteli käytännössä koko reissun ja mä vain ostin lentoliput meille. Mulla ei oikeasti ollut aikaa ja energiaa suunnitella mitään ennen lomaa. Pitkäperjantainakin pakersin vielä koko päivän opintojen parissa. Lentokoneessa kyllä lukaisin kyseisten kaupunkien matkaoppaat, eli ihan ummikkona en lähtenyt liikenteeseen.

Ennen matkaa yllättyksenä tuli Amsterdamin hotellien korkea hintataso. Pääsiäinen taisi hieman vaikuttaa asiaan. Lopulta valitsimme ns. lentokenttähotellin ja kuljimme keskustaan junalla. Junalla pääsi keskustaan 15-30 minuutissa ja meno-paluu maksoi reilut 10 €. 

Junaselfie uudella kameralla
Pientä epävarmuutta aiheutti tietty myös Brysselin terrori-iskut. Selvää oli, että menemme Brysseliin - salamahan harvemmin iskee samaan paikkaan toiste. Ja siis onneksi pysyttiin suunnitelmissa, koska Brysseli oli poikkeustilasta huolimatta minulle se reissun mieluisin kaupunki. En tosin osaa sanoa minkälainen kaupunkin on "normaalisti" ja olisko kokemus ollut erilainen ennen iskua. 

Ja siis kuka ei vois tykätä kaupungista/maasta, jossa kalssikkoruoka on moulets et frites (eli suomennettuna simpukoita ja ranskalaisia)?

Moulets et frites

Mun piti syödä tätäs ja en muusta tainnut ensimmäisen näkemäni ravintolakyltin jälkeen puhuakkaan, mutta en sitten jostain syystä vain ehtinyt. Ens kerralla sitten. 

Kommentit

Suositut tekstit

Perjantai on paras

Perjantai on paras, koska perjantaisin ehdin kotiin ennen avokkia sniffailee Onnin  unituoksuja.  Onnista lähtee nukkuessa ihan  mielettömän hyvä ja huumaava tuoksu. Olemme nimenneet sen "hyvän olon"-tuoksuksi. Tuoksu on voimakkain tassuissa ja niskassa... Tuoksun lisäksi, kotiintuloa parantaa tietenkin ovelle vastaan kömpivä Onni (silmät ristissä ja parta ihan vinossa). Joskus Onni tulee pienellä viivellä tervehtimään, mutta välillä se ei viitsi edes vaivautua herämään... vaan jatkaa koisimista. Toki perjantai on myös ihana päivä, koska edessä on (useimmiten) useampi vapaapäivä. Eilisen (perjantain) kruunasi vielä yhteislenkki koirapuistoon (minä, avokki ja Onni).

Ummikot Aasiassa 2016- Hong Kong ja ruokailu

Hong Kongista ei ihan heti ravintolat lopu. Tämän lisäksi tarjolla oli vielä katuruokaa, kauppahallien ruokapaikat sekä ruokaan erikoistuneita yötoreja (night market). Söimme siis vähän kaikkea.... Suurin haaste ruokailussa oli tikuilla syöminen... tai siis avokilla oli lähinnä ongelmia. Tää oli ehkä eka reissu missä mä lähes aina lappasin ruokaa suuhuni nopeampaan tahtiin kuin avokki. (Normaalisti se on siis toisinpäin.) Ravintoloiden tehokkuus tuli meille yllärinä - ruokia ei tarvinnut odotella ja pääruoka saattaa tulla pöytään enne alkuruokia. Tilatut juomat löysi tosin todella harvoin meidän pyötään... Mut ei se oo nyt niin justiinsa. Menomatkan hotelliaamupala tuli banaaninlehteen käärittynä. Banaaninlehteen käärittyä kanaa ja riisiä Testasimme kehuttua Dim Sum ravintolaa ekana päivänä Hong Kongissa. Dim sumit ovat höyrytettyjä liha/taikina/kasvis palleroita, mutta vois sanoa etten vieläkään ihastunut tähän ruokaa... tai minulla ei ainakaan ole tarvetta ihan heti uusia...

G - Google Drive

Ostin uuden puhelimen kesällä (Sony Xperia Go) ja tämän hankinnan myötä meidän talouden ostoslistat vaihtui sähköiseen muotoon Google Drivelle . Hyvät puolet tässä on, että ostoslistaa voi täydentää milloin haluaa ja se ei voi unohtua kotiin (puhelin tietty pitää olla mukana). Avokin mielestä plussaa on myös, että ei tarvitse arvailla mitä huonolla käsialalla kirjoittamassani ostoslistassa lukee ja tarvittaessa soitella perään. Google driveltä löytyy myös paljon muuta - matkasuunnitelmat ja matkan budjetit, listan hyväksi havaituista ruuista (joka helpottaa pähkäilyä viikonlopun sapuskoista) ja lista Onnin osaamista käskyista on työn alla. Uusi puhelin oli kyllä ihan kiva, varsinkin kun edellinen oli 5 vuotta vanha ja siitä putoili jo ruuveja. Radion kuuluvuus on tässä uudessa puhelimessa huomattavasti huonompi kuin vanhassa puhelimessa, mutta muuten se on kyllä ihan riittävän hyvä minulle. Puhelimella otettu kuva aamulenkillä lokakuussa.

Etelään junalla ja pyörällä (Viro ja Latvia) - Junailua rannikolla (8. päivä)

Päivä valkeni pilvisenä ja totuttua viileämpänä. Söimme aamupalan kaikessa rauhassa ja pesin vielä koneellisen pyykkiä. Aamupäivällä suuntasimme läheiselle Vecakin asemalle. Olimme hyvissä ajoin asemalla, joten o dottelimme junaa tovin ja ihmettelimme asemakissan lisäksi myös metsäpalo varoitus-kyltin vieressä olevaa punkkivaroitus kylttiä. Vecakin asemakissa Punkkivaroitus Juna tuli ajallaan ja kipusimme junaan. Tällä kertaa se oli hieman kevyempää, koska suurin osa tavaroista jäi tietenkin majapaikaan. Junassa oli tällä kertaa myös telineet pyörille Junailua Ensimmäinen kohde oli polkupyörämuseo. Tämä on erään intohimoisen fillariharrastajan pitämä museo . Sisäänpääsy maksoi muutama euron ja museon omistajan poika kertoili meille eri pyöristä. Kaikki pyörät oli löydetty Lativasta ja niitä pyöriä oli ihan hirmuinen määrä - kilpapyöriä, tandemeja, venäläisä ja saksalaisia armeijan fillareita sekä itse tehtyjä puisia pyöriä. Mä olin vähän alkuun "vähemmän ...

Urheiluvarusteiden päivitys ja pyöräilykauden avaus

Mun vanhat Timberlandin "vaelluskengät" oli ihan hajalla - pohjasta irronnut palasia, saumat repsotti ja vedenpitävyydestä ei tänä talvena oo ollut tietoakaan. Vanhat kengät ovat palvelleet kuitenkin jo ainakin kolme vuotta, eli ehkä niillä oli jo lupakin alkaa hajota. Eilen tein sit sellaisen 15 minuutin täsmäiskun Suomenojan Budgetsporttiin. Mukaan sieltä lähti kahdet ulkoilukengät (Halti ja Reebok), kahdet housut ja uimalasit. Kotona uudet kengät tuli tietenkin heti käyttöön. Edessä vanhat ja kuluneet Timberlandit - takana uudet ja kuraiset Reebokit Tänään mä kaivoin pyörän varastosta ja tein pienen kuntotarkastuksen sille. Tämän jälkeen poljin hurjat 8 km piipahtaessani koirakoulun kevättapahtumassa. Menomatka meni vielä kevyesti, mutta takaisin polkiessa oli ihan mieletön vastatuuli. Meinas pyöräily vaihtua kävelyks, kun kunto meinas loppua. Mä en oo ikinä tainnut aloittaa pyöräilykautta näin aikaisin (tai ollut näin rapakunnossa). Mulla on fillarilenkeillä käyt...